Norsu.
I
Pikku tyttö on sairas. Joka päivä käy hänen luonaan tohtori Mihail Petrovitsh, jonka hän on tuntenut jo hyvin kauan. Toisinaan hän tuo muassaan vielä kaksi vierasta tohtoria. He kääntelevät tyttöä seljälleen ja vatsalleen, kuuntelevat jotakin, painaen korvansa ruumista vasten, ja vetävät silmäluomista ja katsovat. Tätä tehdessään he jotenkin arvokkaasti tuhisevat, heidän kasvonsa ovat ankarat, ja keskenään he puhuvat käsittämätöntä kieltä. Sitte he siirtyvät lastenkamarista vierashuoneeseen, jossa äiti heitä odottaa. Päätohtori — pitkä, harmaapäinen, kultaiset silmälasit nenällä — kertoo hänelle jotain vakavasti ja pitkään. Ovi on auki, ja tyttö näkee ja kuulee kaikki sängystään. Paljoa hän ei käsitä, mutta tietää, että kysymys on hänestä. Äiti katsoo tohtoria suurin, väsynein ja itkettynein silmin. Hyvästellessään päätohtori sanoo äänekkäästi:
— Pääasia on, ettei hänen ole ikävä. Täyttäkää kaikki hänen päähänpistonsa.
— Ah, tohtori, kun hän ei tahdo mitään.
— No, en tiedä — koettakaa muistella, mistä hän ennen piti, ennen sairastumistaan. Leikkikaluja — joitain namusia —
— Ei, ei, tohtori, ei hän tahdo mitään.
— No, koettakaa jotenkin huvittaa häntä — No, vaikka jotenkin — Annan teille kunniasanani, että jos teidän onnistuu saada hänet nauramaan, huvittaa häntä, — niin se on oleva paras lääke — Hyvästi, armollinen rouva!
II
— Rakas Nadja, rakas tyttöseni, — sanoo äiti, eikö sinun tee mieli mitään?