— Isä, en minä tarvitse niin suurta — Tuo minulle vaikka pikkunen, mutta elävä. No, vaikka noin, noin pikkunen — Vaikka norsun poikanen.
— Rakas tyttö, teen sinulle mielelläni kaikki, mutta sitä en voi. Sehän on sama kuin jos sinä äkkiä sanoisit minulle: isä, hanki minulle aurinko taivaalta.
Tyttö hymyilee suruisasti.
-. Miten tyhmä sinä olet, isä. Luuletko etten tiedä, ettei aurinkoa voi ottaa, sillä se polttaa. Eikä kuutakaan voi. Ei, minä tahtosin pikku norsun — oikean.
Ja hän sulkee hiljaa silmänsä ja kuiskaa:
— Olen väsynyt — Anna anteeksi, isä —
Isä repii tukkaansa ja juoksee työhuoneeseen. Siellä hän jonkun aikaa vilahtelee nurkasta toiseen. Sitte hän päättävästi heittää lattialle puoleksi palaneen paperossin (josta äiti häntä aina toruu) ja huutaa sisäkölle:
— Olga! Tuokaa palttoo ja hattu!
Eteiseen tulee hänen vaimonsa.
— Minnekä sinä, Sasha? — hän kysyy.