— Jemeljan Ivanovitsh — Tärppii! vetäkää Jumalan tähden!
Mutta vanhus vain pudisti harmistuneesti päätään. Koho liikkui yhä edelleen, muodostaen ympyrän kehiä, ja jolloinkin lyhyesti painuen etuosastaan veden alle. Minä — koettaen olla hengittämättä, ponnistaen jalkani joesta pistävään kantoon ja ojentaen esiin kepin nenässä olevaa haavia — kiduin kärsimättömästä odotuksesta. Äkkiä koho tykkänään katosi veden alle. Jemeljan Ivanovitsh nosti hitaasti nuoraa ylöspäin. Minuutin kuluttua minä näin suunnattoman suurelta näyttävän lihapalan ja siihen kiinni iskeneen ravun sakset.
— Pitäkää! — vanhus huudahti ja tempasi äkisti nuorasta. Minä pistin haavin alle — Meidän liikkeemme sopeutuivat toisiinsa vaistomaisesti ja sukkelasti: haavissa, josta vesi sointuen tipahteli jokeen, pyristelihe suonenvedontapaisesti kaulaansa naksuttaen suunnattoman suuri musta rapu. Jemeljan Ivanovitsh tarttui kahden sormen sitä selästä ja nosti sen riemuiten ilmaan. Rapu oli yli puolentoista korttelin mittainen. Se naksutteli edelleen kaulaansa, haroi etujaloillaan, sulkien ja avaten saksiaan, ja liikutti pitkiä viiksiään. Jemeljan Ivanovitsh heitti sen kannuun.
Ensimäisen ravun jälkeen rupesi pyynti onnistumaan oikein hyvin. Aina vähän päästä vanhus nosti haavista mustia hirviöitä, ollen niistä yhtä vilpittömän ja äänekkään iloinen kuin minä, kymmenvuotias poikavekara. Ja joka ravulle hän ehdottomasti antoi jotain lystillisiä nimityksiä, ennenkuin laski sen kannuun.
— Aa! herra Krapula! jouduittekos satimeen? hän kysyi koomillisesti ilakoiden, — suvaitkaa, suvaitkaa astua toisten seuraan. Siellä on iloisempi ollaksenne.
Tai:
— Nöyrin palvelijanne, herra Krapulin. Odotimme kärsimättömästi tuloanne. Tehkää hyvin.
Kolme tai neljä rapua pääsi meiltä. Näissä tapauksissa me tulistuimme ja syydimme purevia nuhteita toisillemme. Mutta tuskin liikahti koho vedessä — niin vihamme heti lauhtui ja me aloimme jälleen, kädet innosta vapisten, kuiskaten ärsyttää toinen toistamme: oo-o! kas miten nykäisi! Varmaan siinä tärppii suunnaton Krapulainen! — Lapsellisessa ihastuksessa kutsuimme uhrejamme mitä ihmeellisimmillä nimillä. Epätavallinen valvominen, yön kauneus ja kiihkoisten kalamiesten intohimo meitä kiihdytti ja huumasi.
Mutta kymmenennen jälkeen rupesi onnistumaan huonommin. Kahdettatoista rapua odotimme noin neljännestunnin.
— Miksemme saa mitään, Jemeljan Ivanovitsh? minä kysyin kiihtyneenä ja ärtyisenä.