— Posetiivi vaikeni surullisesti vikisten.
— Herra hyvä, sallikaa selittää teille — — alkoi hienotunteisesti ukko.
— Ei minkäänlaisia! Mars! — kuului frakkiniekan kurkusta vihellystä muistuttava ääni. Hänen paksut kasvonsa punastuivat äkkiä, ja silmät laajenivat uskomattoman suuriksi, ikäänkuin äkkiä pullistuivat ulos, ja alkoivat keränä pyöriä. Tämä oli niin kauheata että ukko tahtomattaan peräytyi kaksi askelta taaksepäin.
— Ala lähteä, Sergei, — hän sanoi vetäen kiireesti posetiivia selkäänsä — Mennään!
Mutta he eivät olleet ehtineet kymmenenkään askeleen päähän ennenkuin parvekkeelta kuului uusia huumaavia huutoja.
— Ai-jai-jai! Minulle! Ta-ahdon! A-a-a! Anna-a! Kutsukaa! Minulle!
— Mutta Trilly! — Ah, hyvä Jumala, Trilly! Ah, palauttakaa toki ne takaisin! — voihki hermostunut rouva. — Hyi, miten te kaikki olette älyttömiä! — Ivan, kuuletteko, että teille puhutaan? Kutsukaa heti nämä kerjäläiset! —
— Kuulkaa! Te! Hoi, miksikä teitä? Posetiivarit! Pyörtäkää! — huusi parvekkeelta muutama ääni.
Paksu lakeija, jonka poskiparta leyhki kummallekin puolen, syöksyi juoksemaan poistuvien taiteilijain jälestä, hypähdellen kuin suuri kumipallo.
— Pst! — Musikantit! Kuulkaahan, takaisin! — Takaisin! — hän huusi, hengästyneenä ja viittoen molemmilla käsillään. — Arvoisa vanhus, — hän sanoi, tarttuen vihdoin ukon hihaan, — pyörrä aisat ympäri! Herrasväki katsoo teidän pantomiinia. Vikkelään!