Tällaisesta pilasta muuan esimerkki kaverityyppineen. Olimme jänismatkalla viisi miestä, pormestari, raatimies, pankinjohtaja, saksalainen värjärimestari ja tämän kirjoittaja.
Johtaja ja mestari olivat pieniä, laihoja ja kuivia miehiä, me muut suhteellisesti hyvinvoipia kavereita.
Johtaja oli nopsa ja vikkelä metsästäjä, joka hääri ja pyöri metsässä kuin orava — ihmisenä äkkipikainen ja kiukkuinen, mutta hyvä toveri ja "maisterivekselien" ottajille erittäin suopea. Kun haukku alkoi ja jokainen riensi ampumapaikoille, niin vaikka olisi kuinkakin kiirehtinyt, niin oli "Pyy" tavallisesti ehtinyt sinne jo ennen. Kutsuimme häntä "Pyyksi", koska hänen erikoisharrastuksensa oli pyyn metsästys. Hän kulkikin aina pyypilli huulien välissä ja nokka pystyssä puihin päin.
Totuuden nimessä mainittakoon, että en kuitenkaan nähnyt hänen kertaakaan ampuvan pyytä, mutta edellä mainittujen ominaisuuksien takia oli hänellä melkein aina jänis repussa. Pyyn ampumisessa puuttui häneltä maltti aivan kokonaan.
Raatimies oli kaveri tuota rauhallista tyyppiä, edellisen vastakohta. Ulkomuodoltaan hyvinvoipa, luonnoltaan flegmaattinen ja varustuksiltaan oman mamman lellipoika. Eväspussi ja kaikenlainen vaatetus ensiluokkainen. Repussa tavallisesti jänis, jonka sai rauhallisuutensa avulla, siinäkin "Pyyn" vastakohta. Raatimies oli verraton Bellmanin laulaja, niinkuin hänen "habituksensakin" oli hyvin paljon Bellmania. Laulajana ja pikkuvitsarina, jolloin rauhallisista kasvoista vekkuli tirkisti vain silmäkulmista, oli hän hyvin suosittu kaveri.
Mestari oli tullut Saksasta verkatehtaan värjääjämestarina ja innostunut Suomeen. Pieni ja tumma saksalainen tyyppi, joka todella nautti leikkipuheista. Puhui hyvin saksansekaista ruotsia ja jonkin suomalaisenkin sanan pisti väliin. Hänellä oli hieno saksalainen "Jagdflinte" ja muut tamineet, muttei koskaan ennen ollut metsästänyt. Tuli kiinnostuksesta. Seuraus oli siitä, ettei hän koskaan saanut "jänikse" — niinkuin hän sanoi — nähdäkään. Ei ihmeellistä, jos hän valitti, että "jänikse är schvårt zu schiessen". Koetettiin järjestää niin, että hän saisi ampua, mutta tuloksetta. Ei ollut hänellä vähänkään käsitystä, mihin asettua, eikä hän vilkkaana miehenä jäänyt yksin pitemmäksi aikaa seisomaan siinä, mihin oli asetettu. Muuten kunnon mies ja hyvä toveri, jonka sodan alettua oli pakko palata Saksaan, jossa kuoli.
Neljäs oli pormestari. Erinomainen kaverityyppi laatuaan hänkin. Toverina aivan erinomainen, laajoissa metsästäjäpiireissä tunnettu ja pidetty, paikkakunnan paras "vitsari". Olen varma siitäkin, että jos Veli Giovannilla olisi kaikki hänen "vitsinsä", ei hänen tarvitsisi vaivata päätään moneen vuoteen. Jo metsäinen ulkomuotokin oli erikoinen. Sotilaallisen suoraselkäinen, pyöreä ja lihavahkoruumiinen, pyöreät, punertavat kasvot, joissa pysty harmaa tukka, pienet vaaleat silmät täynnä eloa ja veitikkamaisuutta ja hyvin hoidetut pystyt, harmaat viikset — sellainen oli tuomarimme. Kun hän käytti pientä saksalaista metsästäjän huopahattua välttämättömille höyhenineen, saksalaista metsälaukkua riippuvine verkkoineen ja viheriällä reunuslettua metsästäjätakkia eläinkuvilla koristettuine nappeineen, muistutti hän kerrassaan jotakin vanhaa saksalaista "Oberförsteriä", joka olisi metsässä voinut opastaa vaikka itse Villeä! —
Metsästäjänä kuului hän, kuinka sanoisin, jonkinlaiseen "seurustelukaveri"-tyyppiin. Lämpimänä eläinystävänä oli hän kernaasti mukana ei niin paljon ampumisen kuin seuran vuoksi. Yksinään hän ei juuri koskaan lähtenyt maille, mutta aina seurassa, ja sellaisessa hän oli aivan harvinaisen hauska ja suosittu. Jos "Pyy" alinomaa kierteli ja raatimies marssi täynnä äänetöntä malttia, niin pormestari pysytteli uskollisesti miltei aina ylösottopaikalla. Seuraus oli siitä, että hän joskus sai jäniksen, mutta useimmiten oli verkko tyhjä. Mutta siitä hän ei ollut millänsäkään. — Tässä kohden on huomioon otettava, että muutamia metsästäjiä vaivaa n.k. ampuma-ahneus. Elleivät saa saalista, niin suuttuvat he, marisevat itsekseen ja miltei raivostuvat, pilaten siten oman ja muidenkin ilon. Ne eivät ole kavereita eikä heitä kaipaisi, vaikka jäisivätkin pois seurasta.
Olen tuonut esille nämä miehet esittääkseni muutamia kaverityyppejä.
Ehkä huomaatte nähneenne sen tapaisia muuallakin — eikö niin?
Mutta palaan pilajuttuuni.