Tapaus oli seuraava.
Pormestari tuumi, että eiköhän voisi edes joskus järjestää asiat niin, että värjäri saisi edes kerran hienolla tulilukollaan jyräytellä. Sanoi, hymyili itsekseen ja katosi metsään.
Haukku alkoi samassa ja painui kauaksi. Samassa tuli pormestarikin takaisin ja sanoi värjärille: "Kun menet tätä polkua pitkin, niin tulee aivan lähellä veräjä vastaan, asetu sen tälle puolelle, siinä on hyvä passipaikka, jossa saat 'gewiss jänikse schiessen'. Muista olla varovainen ja pidä erikoisesti veräjää silmällä; jänis voi tulla sen kautta, ehkä jo on tulossa; paras kiirehtiä."
Saksalainen katosi silmät ja korvat pystyssä. Haukku eteni päinvastaiseen suuntaan.
Emme vielä ehtineet hajaantua, kun veräjän puolelta kuului kovaa pyssyn jyrinää ja jytinää ja jos joitakin kummallisia ääniä.
Lähdimme heti sinne päin ja veräjällä seisoi mestari tuiman näköisenä.
"Pfui, pälkäne, schweinerei", sanoi ja nosti korvista katajapensaan takaa avatun jäniksen, jota kolme tikkua oli tukemassa.
Nyt kuului asiaan, että miehemme oli erittäin innostunut kotimaansa Fliegende Blätterin lukija. Pormestari selitti nyt, että olimme vain järjestäneet pienen Fl. Bl.-kohtauksen Suomen pohjalla. Tuima katse heltyy, muuttuu nauruksi, johon kaikki yhdymme. Oikea kaveri! —
FELIS DOMESTICA.
Hakamaa on alkukesällä parhaimmillaan. Kaikkialla on nuorten koivunlehtien aistimia ja mieltäkin hivelevää tuoksua. Notkopaikoissa on taas imelän äreä saniaisten haju. Ahopaikoilla puolukat muodostavat vaaleanpunaisine kukkamykeröineen ja kiiltävine tummanviheriäisine lehtineen kauniita aloja muistuttaen suomalaisaiheisia ryijyjä. Tuolla taas kanervikot, hiekkapohjalla kasvavat, antavat hakamaalle hienon, punertavan värityksen ja maassa pesiville linnuille erinomaisia suojapaikkoja.