Kun kysyin ukko Esaiakselta, oliko taikoja kalastukselle, vastasi hän heti: "ei taikoja, kun on vesieläin niin puhlas".
Teeri soi jäällä enimmiten silloin, kun "ei sille peäse rejell', suksill' eikä milleän". Taistelu on mitä ankarin. "Ai jäävel' kun jäi höyheniä, siin' ol' höyheniä, ett' olis' saanu' korvatyynyn. Erotaan pois ja niin taas juopuu toisen nuppuun kiinni."
Yhdeksän viikkoa on talveen ja yhdeksän viikkoa kesään teerin kuherruksesta (ne kuhertavat syksyllä ja keväällä). "Niin kauan mehtäss' soi, kun haavan leht' rapisien rupie." Sointipaikakseen valitsee se "satoja vuosia" saman seudun. Kallioinen, itäpuoleen kaatava, kuivashonkaa kasvava maa on sille mieluisinta.
Soinnin kuvaa kansanmetsästäjä seuraavasti:
Ensin se yhden aikaan naputtaa ja sitten kuuluu "kehnäämistä eli suhistamista ikäänkuin pyssynpiippua veittell' hierois'". Kun se lakkaa, nousee se männynlatvaan ja röhkii kuin sika tahi kolittaa kieltään, että kuuluu puolen kilometrin päähän.
Soidessa mehtäksellä on pää pystyssä ja pyrstö levittäin pystyssä. Se lyö siipiään mahan alle yhteen niin kovaa, että kuuluu kopsahdus. Lenteleepä se "vihaisena" ristiin rastiin, että siivet "romahtelevat" niin kovasti, jotta luulis' puita taitettavan tahi hongan oksia poikki väännettävän. Naarakset ovat maassa, jossa "polkeminen" tapahtuu.
Sointi alkaa, "kun hank' kantaan rupie" ja jatkuu huhtikuun. Samalla sointipaikalla on tavallisesti 6 tai 7 nuorta koirasta.
Usein metsämies "tek' tulet" jo illalla sointipaikan lähettyvillä ollakseen valmis ensimmäisten naputusten kuultuaan punanahkan lailla sointien väliajoilla hiipimään yhä lähemmäksi ampumamatkan päähän.
RETKEILYJÄ POHJANMAAN LAKEUKSILLA JA RANTAMAILLA.
Kun äreä vihuri puskee tyyntä järven selkää, sivelee se sen pinnalle ikäänkuin keveällä siveltimen vedolla tummia, nopeasti eteenpäin kiitäviä, kiemurtelevia ja vihdoin äkkiä eri suuntiin hajoavia juovia.