Jos on tummat pilvet yläpuolella, näyttävät nuo juovat synkän mustilta; jos taas kesäauringon helteiset säteet kohtaavat niitä, loistavat sinertäväntummaa pintaa vastaan pikkulaineitten vaahtopäät hopean hohtoisina.
Niin seuraavat toisiansa tummat pintahattarat ja valkoiset vaahtopäät, toinen toisensa perästä kadotaksensa ennen pitkää ainiaaksi.
Kun tuuli tyyntyy illalla, vyöryvät lämpimät ja tasoitetut mainingit rantakiville, laulaen hiljaisia vespervirsiään päivän hyrskyjen tauottua.
Ja niin on ihmiselämäkin elämyksineen ja tapahtumineen. Nekin heijastuvat kaukaa tummina, synkkinä varjoina tahi loistavat kirkkaina, iloisesti kohoavina vaahtopäinä, kadotaksensa taas sitten elämän levottoman meren hyökyihin.
Mutta jäävät onneksi tällöinkin hienot mainingit ehtoohetkien iloksi.
Tällaisia hajanaisia muistojen maininkeja ovat nekin kuvaukset, joita esitän seuraavassa Pohjanlahden lakeilta rantamailta.
Hoidin silloin, muutamia vuosikymmeniä sitten, lehtorin virkaa Uuden-Kaarlepyyn seminaarissa. Viran entisen haltijan kuoltua oli kiireimmiten lähdettävä määräpaikalle joulukuun alussa. Ensimmäinen vaikutelma tästä pienestä rantakaupungista ei ollut edullinen. Kun Kovjoelta hevosella ajaen hämärissä tulin kaupunkiin, teki se huonosti valaistuna kolean vaikutuksen. Sairaita oli kaupungissa paljon, sillä se vuosi oli ensimmäisiä ja kaikkein pahimpia influenssavuosia.
Sain huoneen kaupungin seurahuoneella, joka siihen aikaan kuitenkin oli tavallisen — tosin puhtaan - majatalon tapainen ja jossa ruoka oli hyvää. Majatalossa oli aluksi hiljaista, mutta myöhemmin kylläkin vilkasta. Sinne tuli nimittäin salin pöytien ympärille kaupungin herroja, jotka viettivät iltansa korttia pelaten tahi — niinkuin siihen aikaan oli tapana — totilasinsa ääressä. Liityin seuraan ja ennen pitkää olin tuttu "puolen kaupungin" kanssa pormestarista, kaupungin lääkäristä ja tullinhoitajasta aina lukkariin saakka.
En tiedä, miten kaupungissa nykyjään eletään, mutta senaikuiset porvarit olivat varsinkin vieraille sangen ystävällisiä. He ottivat vastaan kuin vanhan tutun ainakin ja ensi-illan tuttavista tuli sittemmin minun hartaimpia ystäviäni. Suuri osa heistä on nyt siirtynyt "paremmille maille".
Kun vieras tuli kaupunkiin, kysyttiin häneltä tavallisesti kolme seikkaa: pelasiko skruuvia, oliko metsästäjä ja miten oli laulun laita?