Retki tehtiin hyvin myöhään syksyllä, koska vasta silloin oli sieltä viety kesää olleet lampaat, joita emme tahtoneet häiritä. Kun päivä oli lyhyt ja matka pitkä, lähdettiin kahdella kalastajapurjeveneellä jo aikaisin pilkkosen pimeässä ja sumuisessa ilmassa luovailemaan pohjoiseen päin. Vedet olivat täällä erinomaisen luotoiset ja vaaralliset. Niitä tuntematon olisi ennen pitkää tuhoutunut lukemattomiin kareihin. Vaikka peräsimissä olivatkin veneiden omistajat, kaksi ammattikalastajaa, jotka aivan ihmeteltävällä taidolla ohjasivat veneensä luotojen välitse pimeässä, ajoi toinen kotimatkalla pahasti karille. Tuho oli todella hyvin lähellä.
Päivän valjetessa näimme vielä iloksemme noin 70 lintua käsittävän joutsenparven eräällä selällä. Myöskin alleja näimme jonkin verran sekä yksinäisiä pilkkasiipiä. Tunnelma oli muuten myöhäissyksyinen.
Oli täysi päivä, kun saavuimme perille saaren sileään poukamaan. Tarkoituksemme oli metsästää saarissa, kalastajien taas kokea lähettyvillä olevat siikaverkkonsa. Ennen pitkää kaikui haukku eri osissa laajaa manterentapaista saarta. Kun olin ampunut jäniksen, riitti se puolestani ja kun en ylipäänsä koskaan ole harrastanut tämänkaltaisia saarimetsästyksiä — kun niissä tapahtuu usein joukkotappoja — seurasin kalastajien hommia. He saivatkin erinomaisen komeita siikoja pyydys-tavalla, joka oli minulle tuntematon.
Kun he ilmoittivat menevänsä kokemaan "koukkujaan" (ruots. krokar) ihmettelin kovasti, että siikoja siihen aikaan sai koukkukalastuksella. Asia selvisi kuitenkin pian, kun he selittivät minulle, mitä "krokilla" ymmärretään. Kalastustapa on verkolla pyydystämistä ja nimitys riippuu verkkojen laskemistavasta. Ne lasketaan nimittäin siten, että aina kaksi verkkoa on yhdessä. Toinen suora verkko lasketaan rannasta ja on johtoverkkona ja sen pään ympäri asetetaan toinen pyydysverkko munuamaisesti muodostaen melkein kuin katiskan pesän.
Olen muuten sisävesistössä sittemmin käyttänyt tätä tapaa lahnan ynnä muunkin kalan pyydystämistä varten hyvällä menestyksellä. Verkkojen päät kiinnitetään tällöin pohjaan pistettyihin seipäisiin.
Mutta lyhyt päivä kului nopeasti ja rupesi jo hämärtämään, kun seurue oli taas koossa. Ennen lähtöä syötiin päivällinen, jossa aivan erinomaisena herkkuna oli kalastajien taidokkaasti tulella paistamaa, vasta saatua siikaa.
Paitsi siikaa, oli nälkäisten merenkulkijain juhla-ateriassa toinenkin herkku, joka pikkukaupunkiin nähden oli aivan erikoislaatuinen, nimittäin tuoreita hiilillä paistettuja nahkiaisia.
Sanoin, että kaupunkiin tullessa teki se kolean vaikutuksen. Tämä vaikutin katosi kuitenkin pian jo talven tultua. Pienet, moniväriset puutalot ja puistot koivuineen, pihlajineen antoivat sille erinomaisen idyllisen ulkomuodon. Mutta ennen kaikkea antoi tälle ylen hiljaiselle Topeliuksen ja Mathesiuksen kaupungille ikäänkuin elävämmän hengen ja erikoisen leiman miltei sen läpi kulkeva Lapuan joen leveä, jos kohta matala ja kivinen koski.
Jos koski, kuten sanoin, antoi kaupungin ulkomuodolle erikoisen leiman, niin se myös myöhäissyksyllä antoi kaupungin keittiöille, jos ei leimaa, niin aivan erikoisen lemun — koko kaupunki tuoksui silloin hiilillä paistetuilta nahkiaisilta! —
Kun ne siihen aikaan elävinä maksoivat vain 2-3 p. kappale, söi koko kaupunki nahkiaisia, joita pajumerroilla myrskyisinä syysöinä pyydystettiin koskesta. Joka ainoalla erämiehellä tuli olla näitä herkullisia "antilooppeja" sapuskana repussaan! Ja niin oli nytkin. —