Mutta kevätilma on petollinen. Emme olleet kauan olleet huvilassa, kun ilma äkkiä muuttui. Lämpömittari aleni suunnattomasti — alle 0 asteen — ja nousi jäätävän kylmä ja raju lumimyrsky. Mistään kalastuksesta ei voinut tulla kysymystäkään. Merenkurkku oli kuin kuohuva kattila ja suunnattomat vaahtopilvet nousivat ilmoille luotojen ja saarien rannoilta. Kesähuvilassa oli kylmä kuin talvella. Palelimme kovin ja varsinkin oli minun paha olla, kun olin kesätamineissa. Eihän tällaista takatalvea voinut aavistaakaan, kun toukokuu oli ollut niin harvinaisen lämmin. Varsinkin olivat yöt kauheat, kun oli maattava vinttikamarissa, jossa ei ollut tulisijaa. Hampaat kalisivat kuin konekivääri.
Sunnuntaina kiihtyi myrsky yhä rajummaksi. Emme voineet ajatellakaan paluuta silloin, niinkuin oli aikomus ollut. Maanantaina iltapäivällä päätimme kylmän tähden ja eväiden puutteessa pakostakin lähteä paluumatkalle myrskyn yhä raivotessa.
Vaivoin saatiin ennen sitä täkyverkko nostetuksi. Se oli kuitenkin niin täynnä kutukiiskiä, että se täytyi jättää — niin uusi verkko kuin olikin — saareen lokkien hyväksi! Kalojen poistaminen olisi ollut tuiki mahdoton.
Paluumatka pienessä purjeveneessä oli vaarallisimpia retkiä, mitä eläessäni olen tehnyt. Laineiden vaahtopäät löivät alituisesti pienen aluksen ylitse niin, että vettä oli alituisesti ajettava voimien takaa veneestä. Usein katosi perää pitävä toverini hyrskyjen taakse näkymättömiin.
Minun edessäni istui kauhun valtaamana vanha palvelija, joka kuului niihin onnettomiin, jotka aina veneessä ollessaan istuvat kuin tulivuoren partaalla. Joka kerta, kun laineet löivät aluksen yli, karkasi hän kaikilla voimillaan käsivarteeni kiinni. Eivät auttaneet hyvät eikä pahat sanat! Kauan jäljestäpäin oli käsivarressani mustelmia hänen otteestaan!
Hurjaa vauhtia mentiin eteenpäin päämaston kaartuessa kuin jousi. Vaikein kohta, viimeinen selkä oli vielä jäljellä. Istuimme kovassa jännityksessä äänettöminä eikä puhelu muutenkaan olisi kuulunut kokasta perään, niin raju oli meren pauhina. Kiidämme viimeiselle selälle, jonka takaa jo satama näkyy. Myrsky puskee täällä vielä rajummin ja masto taipuu kuin luokki. Ja niin kuuluu äkkiä ankara rojahdus, masto taittuu ja kaatuu purjeineen vinosti laidan yli mereen. Tuho oli tullut. Onni onnettomuudessa oli kuitenkin, että olimme siksi likellä satamaa, että meidät oli huomattu ja tultiin apuun. Henki oli pelastettu.
Esimerkkinä myrskyn kaameudesta mainittakoon, että satamassa oli kaiken aikaa ollut muuan iso Pietarin ja Tornion väliä kulkeva höyryalus uskaltamatta myrskyn ja veden alenemisen takia jatkaa matkaansa. Sepä olikin meille onneksi, sillä siitä meille apu tuli.
Läpimärkinä ja viluisina saavuimme vihdoin kotiin.
Muita seurauksia ei minulla ollut tästä niin hyvillä enteillä alkaneesta ja niin surkeasti päättyneestä kalastusretkestä kuin se, että sain muutamia päiviä maata liikkumattomana vuoteessani kovien selkä- ja hartiapistoksien takia.
Oli miten oli, mutta yksi mielenkiintoinen elämys oli taas kuitenkin eletty! — — —