Sivuutan kaupungin vanhanaikuisen, hauskan puukirkon. Sen heleästi kuutamon valaisema korkea torni risteineen kuvastuu selvästi rusottavaa taivasta vasten lohduttavana ihmisten ylhäisen varjelijan vertauskuvana.
Menen isoa siltaa pitkin kosken yli, jossa lukemattomat pyörteet ja vaahtopäät pyörivät ja kiertelevät kivien sileitä kylkiä kuuvalon satumaisessa valaistuksessa.
Painun metsään. Kova rapina katkaisee äänettömyyden, kun metsäpolun vesilätäköiden öinen paperijää murtuu pieksujen alla. Olen kulkenut noin puolet matkastani, meren rannalle on siis vielä noin 3-4 km. Silloin kuuluu ensimmäinen pitkänpuoleinen, kaihomielinen ja soinnukas, paimentorven tapainen ääni kaukaa mereltä päin. Miten ihmeellisen kauniisti se liittyykään hiljaiseen varhaisaamun tunnelmaan tumman kuusimetsän varjossa. Jo kuuluu toinen, kolmaskin, kokonainen pieni salaperäisten yöhaltijain torviorkesteri.
Niin, sellainen se on luonnossa runoilijan ylistämä joutsenen laulu! —
Kuta lähemmäksi merta tulen, sitä kauemmin kaikuvat nuo ihmeelliset jäähyväisvirret Pohjolan kesälle. Jo pilkoittaa meri tummien puunrunkojen välitse. Näkyy ruohikkoinen, matala lahti ja siinä liikkuvia varjokuvia. Eteeni aukeaa pajukkoa kasvava luonnonniitty. Päivä alkaa sarastaa. Ryömin pensaiden suojassa lähemmäksi. Siinä ne nyt ovat — parvi joutsenia! Näky on valtava. Toiset ottavat pitkillä kauloillaan mutaa pohjasta, toiset heiluttavat lumivalkoisia, komeita siipiään ja pyrstöään. Nuoret, harmaat linnut katoavat suojelusväreillään somasti hohtavanvalkoisten vanhempien joukkoon. Kaikki näyttävät jonkin valoilmiön takia ihmeen suurilta ja kelluvat keveästi kuin hienon hienot valkoiset pumpulitukot tyynellä vedenpinnalla. Nousen vihdoin pajupensaan takaa näkyviin. Arat linnut äkkäävät vaaran heti ja lähtevät lentoon.
Häikäisevän valkoisina hohtavat juuri nousevan syysauringon punertavissa valosäteissä lentävien lintujen arvokkaan hitaasti ja notkeasti taipuvat, pitkät siivet.
Olen taas lyhyenä syysaamuna saanut nauttia elämyksestä, joka ei koskaan tule katoamaan muistojen pyhäköstä.
MUUAN METSÄSTYSRETKI PÄIJÄNTEEN SAARIIN.
Pari vuosikymmentä sitten teki talvi tuloaan harvinaisen myöhään — vasta iloisten joulupyhien jälkeen.
Sen sijaan, että tavallisina vuosina ajetaan joulusaarnaa kuulemaan helkkyvällä kelillä, kulkusten ihanasti kajahdellessa huurteisessa metsässä, saatiin sinä vuonna lasketella huimaavaa vauhtia ja usein hengen uhalla rattailla Hämeen jäisiä, liukkaita mäkiä.