Edellämainittu ukko oli nimittäin kesken pientä pihaansa laittanut matosia varten noin kuutiometrin suuruisen multakasan, jossa kerrassaan vilisi mitä parhaimpia onkimatosia.
Ja niin sitä lähdettiin kello 10 ajoissa. Tultuamme pienestä Harmoistenkaivo-nimisestä järvestä Lummeneeseen Jakaran selälle suuntasimme matkamme etelään päin, soutaen yksi kummallakin puolella selkää. Tuuli oli vastainen ja raju, niin että saimme ponnistella kaikin voimin päästäksemme eteenpäin. Kello 12 yhdyimme Pukkisaaren vastaisella niemellä.
"Halloo — saitteko mitään?"
"Ei, saaperi, niin hituistakaan."
"En minäkään, ei ne jäniksen papanat nyt syö."
"Ruvetaanko suurukselle?"
"Ruvetaan vaan."
Laskimme maalle ja vaivalla löysimme siksi suojatun paikan, että saimme teeveden keitetyksi.
Kello 1 lähdimme taas ponnistelemaan sivutuulella Alhon selkää pitkin
Pippurinsillalle päin.
Tuskin olin päässyt matkalle, kun jo tarttui ensimmäinen hauki, parin kilon painoinen. Säynävät näkyivät maistuvan, eikä niitä Lummeneessa muuten olekaan. Hauki oli otettava ylös haavitta, sillä niitä emme viitsineet kuljettaa mukanamme emmekä saaneet Harmoisistakaan lainata. Kun siihen on tottunut, käy se sangen mukavasti kaappaamalla kiinni kalan niskaan kiduskansien takaa.