Tuskin olin saanut uistimen veteen, niin jo iski siihen toinen jotenkin saman kokoinen, rynnäten nuolen nopeudella pohjasta ylöspäin.
Uusi säynävä — ja tuskin olin saanut siiman ulos, niin oli jo kolmas ja otteista päättäen suuri hauki tulossa. Sen kanssa reistailin aika kauan ennenkuin sain sen ilman haavia veneeseen; se painoi 10 vanhaa naulaa. Ja niin sitä jatkui — hauki hauin perästä. Myrsky oli nyt pahimmillaan ja veden pinta yhtenä vaahtona. En ole pitkänä kalastusaikanani vielä sellaista saantia nähnyt. Tuli muiden muassa yksi Lummeneessa hyvin harvinaisia vanhoja herroja, joka painoi 18 naulaa. Mutta siinä olikin työtä kovassa tuulessa saada se ylös ilman asetta. Pistin viimein molemmat käteni sen pään alle ja kallistaen venettä nostin sen pään veden rajassa olevalle laidalle, jolloin se tavallansa itse keikahti veneeseen.
Niitä olisi saanut vaikka kuinka paljon, jos olisi jaksanut soutaa ja elleivät täkyni olisi loppuneet.
Täytyi siis keskellä tätä sanomattoman hauskaa urheilua ruveta ongelle.
Olin silloin tällöin taistelujen väliaikoina luonut silmäyksen järven toiselle puolelle ja liikkeistä päättäen olivat sielläkin täydessä touhussa.
Ennen minua olivat hekin asettuneet ongelle.
Kun olimme suurella vaivalla saaneet vain muutamia särkiä, lähdimme taas kukin omalle suunnallemme yhtyäksemme Sorolan talossa yöksi.
Veljeni souti Matosalmen kautta Kalalahtea kohden, ja pian sieltäpäin alkoi kuulua pyssyn paukkinaa, hän kun oli joutunut sorsaparvien kimppuun ja jättänyt siksi aikaa hauit oman onnensa nojaan.
Auringon laskettua saavuimme molemmat venekunnat Sorolaan. Veljelläni oli 7 haukea, minulla 12.
Seuraavana päivänä olimme aikaisin liikkeessä, vaikka tuuli oli yhtä raju.