Ei sitä Kala-Matti keksinyt tuntikausia pohjaongella selkäluodolla istuessaan tahi Sysi-Jaakko "nurkantakaisten" innokas tupruttaja, vaan se on tosi tapaus, jonka minulle kertoi muuan Niemistön maalla asuja, jonka sanaa minulla ei ole vähänkään syytä epäillä. Kertomuksen todenmukaisuuden otan siis omalle vastuulleni.
Niemistön maa on Padasjoella ja on laadultansa oikein "Mikkojen" luvattu maa, kuten sanotaan. — Ja kyllä niitä junkkareita siellä onkin oikein "Porvoon mitalla".
Onhan niitä tosin vähän harvennettukin — mutta yksi vihalainen ei mätästä rakenna.
Seutu, jonka korkein kohta on sangen kivistä ja kallioista, liikamaista, visakoivua kasvavaa hylkymaata, sijaitsee kahden ison kartanon, ison kylän ja Päijänteen välillä.
Kaikki edut siis Mikkolan talon varaksi: hyvät lymy- ja pesäpaikat sekä laajalti ympäri moninaista metsästysmaata.
Kun kartanoissa lanta ajetaan pelloille tahi tehdään syysteurastukset, silloinpa Mikkolan väkikin on liikkeessä ja pitää iloista elämää kylän variksien kanssa.
Kylän rakennuksista ne eivät silloin paljon välitä eivätkä pelkää kartanon suurta "Jaakkoakaan" juuri ollenkaan. Ovathan ne tottuneet vanhasta vaarista alkaen pitkin vuotta kuulemaan Jaakon mahtavaa mutta vaaratonta haukuntaa öisin. Ja niin ovatkin sen seudun ketut tulleet kuuluisiksi rohkeudestansa ja tottuneet "noukkimaan" kartanossa asuvan Hilma-tädin kanat toisen toisensa perästä.
Haikeaksi surukseen sai täti nähdä, kuinka Helmit, Pärlat, Fannyt ja muut lemmikit saivat rottien, hiirien, päästäisten, siansuolien ja muun "paholaisen rosollin" kanssa ottaa osaa nälkäisten kettulaisten vatsain tarpeen tyydyttämiseen.
Mutta ei siinäkään kyllin; saivatpa karitsatkin heittää viattoman henkensä samaa tarkoitusta varten. Tuskin olivat pikku vuonat syntyneet ja kankeilla, paksuilla jaloillaan hyppien ruvenneet nauttimaan kesäilmasta, niin jo oli kettu kuin paholainen niiden kurkussa ja vei ne emon silmien edestä, vähät välittäen sen etukäpälien turhasta rummuttamisesta.
Olivatpa ne peevelit kerran aikoneet tappaa muutaman kuukauden vanhan porsaankin, jonka surkeat hätähuudot kuitenkin pelastivat sen joutumasta Mikkolan isännän juhannuskinkuksi!