"Sellaisia 'kommervenkkiä' ne meillä vuosittain panevat toimeen, ne perhanan torakot" — lisäsi torppari.
"Eikö teillä ole koiraa, joka ne kyöräilisi pois?"
"No, onhan meillä tuo Musti-pahanen, mutta sekin tuli niin lihavaksi ja laiskaksi sitten kuin — – ettei tahdo viitsiä. Näyttää melkein siltä kuin olisivat senkin 'vietävät' vain paremmin kotiutuneet, sittenkun saivat niin läheisen sukulaisen taloon ja parrassaan eli paremmin hännällään nauravat meikäläisten huolille."
Kun muutamia vuosia sitten kävin siellä, onnistuin muiden kettujen ohessa saamaan tapetuksi yhden oikein vanhan herran — oikein torpparien "lemmikin". Olin näet siellä olevia metsästysmaitani luvattomista jäniksen ansoista perkaamassa, kun jäljissäni tuli erään "patruunan" omistama "puolivillainen" jäniskoira Halli. Se sai kuin saikin tiheästä kuusinäreiköstä liikkeelle siellä talvikortteeria pitävän hankipojan ja paukutteli juuri, kierteinen häntä tutisevassa liikkeessä — vastajälkiä täyttä kurkkua, kun eteeni ilmestyi kartanon halkotiellä kummallinen olento ihailemaan Hallin kauheata haukuntaa. Se oli pystykorvainen kuin kettu, mutta häntä lyhyt ja sangen tuuhea sekä aivan pystysuorassa asennossa.
Ennenkuin sain selkoa, mikä elukka se oikeastaan olikaan, katosi se muutamien sekuntien kuluttua kuusimetsään.
Jäljistä näin sittemmin, että se oli kettu ja vieläpä isokin.
Palasin kotiin ja seuraavana päivänä kaatui sama herra parin metrin päässä siitä paikasta, missä edellisenä päivänä olin sen nähnyt.
Merkillisintä oli, että sen häntä, joka oli selvästi jo sen pentuna ollessa katkennut syystä tahi toisesta, oli aivan lyhyt, mutta sangen tuuhea. Ja se rustinki antoi ketulle, omituisessa liikkeessä kun oli, tuon koomillisen ulkonäön.
Muuten ei ole ihmeellistä, että sellaiset vapautta rakastavat mieronkiertäjät kuin ketut viihtyvät Niemistön maalla. Sieltä on nimittäin sangen laaja ja kaunis näköala.
Etelässä ovat Verhon kartanon laajat viljelysmaat ja niiden keskellä kartano. Näköalan taustana on Liimanpohjan lahti, jonka takana kohoaa Maakesken kangas. Idässä näkyy Päijänteen selkiä aina Kirjoisiin ja Kelveneeseen saakka ja pohjoisessa on sakea metsä, jonka takaa Saksalan ruokakellot kajahtavat kaukaa, ollen ketuillakin hyvänä merkkinä siitä, milloin iltaisin niityt ja vainiot tyhjentyvät ihmisistä ja heidän metsästyksensä alkaa.