Juuri tänne oli vanha narttu rakentanut pesänsä lähelle torppaa.
Kuinka olikaan, oli muuan torppari päättänyt kostaa tälle "korvenperkaajalle" kaikki sen ilkityöt ja sai kun saikin pesäpaikan selville, mikä ei ollutkaan vaikeata keksiä sinne vuosien kuluessa kasaantuneitten monenlaisten ja monenkarvaisten ruuanjätteiden takia.
Pitkäaikaisen hakemisen jälkeen määräsi hän poikasten makuusijankin ja sai ne, kun raukat vielä olivat pieniä, eräänä kauniina kevätkesäpäivänä kiinni jok'ikisen, kun ne vaaraa aavistamatta loikoilivat auringon helteessä pesän suun edustalla.
Poikaset pantiin koppaan — ja sitten lähdettiin muutaman kilometrin päässä olevaa kotia kohden marssimaan. Torpassa peitettiin koppa, sidottiin lujasti loimella ja vietiin navettaan. Varmuuden vuoksi lukittiin vielä navetan ovi yöksi.
Tyytyväisenä torppari pani sinä iltana maata, kun hänen kostonsa oli onnistunut, ja hyvät palkinnot oli saatavana ketunpoikasten tappamisesta.
Mutta torpparimme oli nuolaissut ennenkuin tipahti. Hän ei voinut aavistaakaan, että revon kuuluisa viekkaus olisi kehittynyt niin pitkälle. Sillä kun aamulla tultiin noutamaan pentuja, olivat kaikki poissa, vaikka ovi oli lukossa. Siis Kettulan rouva oli tehnyt sankarityön, jonka vertaista ei mikään eläin ole kyennyt tekemään. Miten se oli tapahtunut, selvisi sittemmin, kun asiaa lähemmin tutkittiin.
Samana päivänä, jolloin torppari oli tehnyt Kettulassa tuhojaan, oli emä palannut auringon laskiessa kotia laahaten muassaan kuovin, jonka se tavalla tai toisella oli pyydystänyt kartanon alla olevan vetisen niityn viidakosta.
Ilta oli kaunis, ja jos kettu olisi valppaalla silmällään voinut nauttia luonnon kauneudesta, niin olisi se voinut sinäkin iltana tehdä sitä runsaasti. Saksalan puolelta olisi se kuullut metsäkanan räikeätä ääntä Suotajärven torpan lähettyvillä olevan lammikon rannalla. Verhon puolelta taas vilkasta kevätillan elämää niityllä. Päijänteen rannalla: sieltä heinätavin rääkyntää, täältä kuovin huutoa ja etempää selältä kaakon surkeata parkumista. Ja kaikkialta ympäristöstä rakastuneitten sammakkojen intohimoista kurnuttamista.
Mutta nyt oli leikki kaukana. Missä olivat lapset? — Missä vanhempien toiveet? Missä tulevat kanojen noukkijat? — Missä peltopyiden sieppaajat? Missä viekkauden perijät — missä Niemistönmaan haltijat?
Poissa olivat kaikki! Ei muuta kuin lähteä hakemaan — ehkei ole kaikki vielä hukassa? Ahaa! Tuntuu hieno, jos ei vieno ketunlapsen haju. Mistä? — Tuolta päin!