— No, kyllä minä, kuule, nytkin voin näyttää… uskotko Neulanen…
Uskotko etten voi? Häh!?
— Uskon, uskon… Voihan se, isäntä, niitä vain tahtoo.
— No, niin minä voinkin, piruvie! Mutta kuule, Neulanen, se Teemu on kanssa viisas mies olevinaan. Mutta olkoon, peijakas! Näytetään sille, että rahalla saa ja hevosella pääsee… Näytetäänkö, Neulanen?
— Näytetään vain, innostui Neulanen, jonka päähän pälkähti ajatus, että jospa tässä hänkin jotenkin hyötyisi. Mihinkähän se tuo isäntä oikein tähtää? Kyllä sillä joku äkkisväärä jutku on mielessä, ei se muuten näin lojaalisti juota…
Pitemmälle ei räätälimestari Neulasen tarvinnut aprikoida, sillä isäntä paljasti heti ajatuksensa. Suunsa suppuun asettaen ja nuuskamälliä parantaen hän Neulasen korvaan supisi:
— Sitä varten, kuule, ison Risumäen isäntä on räätälimestari Neulasen tänne käskenyt, että se auttaisi minua himpun verran eräässä asiassa… Arvaathan sinä missä asiassa?
— En voi kommertaa hoksaamaan… Mistäpäs minä, epäsi Neulanen.
— Sinä olet viisas mies… pirun viisas… Neulanen. Kuule, ruvetaan yhteen keinoon ja ajetaan Syrjälän Teemu mökistään. Sotketaan asiat niin, ettei pirukaan niistä saa selvää. Kyllä minä sinun vaivasi palkitsen… Maksan, että tuntuu. Vai enkös ole aina ennenkin hyvin korvannut? Häh!?
— Kyllähän se, isäntä, on maksanut, myönteli Neulanen.
— Pirun reilusti, kehäsi isäntä itsekin! Aina hitusen paremmin kuin muut… olen minä vain sellainen eppu…