Risumäen ruokakello pauhasi: Veel… lille… veel… lille… veel… lille…
Väki tuli pian pellolta tupaan.
Sinttyneet silakat ja vetelä velli painuivat kesäkuumalla aluksi vastenmielisesti syöjien vatsaan. Mutta vähitellen vauhti koveni ja vellikuppi toisensa jälkeen tyhjeni. Näivettyneet, toissilmäiset silakat vain itsekseen ihmettelivät, että miksikähän ne meitä oikein luulevat, kun ovat jo kohta kaksi kuukautta kolmasti päivässä nurkkakaapista pöydälle ja pöydältä nurkkakaappiin viskelleet, että kuivuneet niskat ovat rutisseet…
Kamarista kuului isännän voimakas kuorsuu.
Väki piti taas tänään tavallista pitemmän ruokalevon. Eihän sillä ollut kiirettä, kun isäntäkin kuului lepäilevän.
NELJÄS LUKU.
Räätälimestari Neulanen mennä viuhtoi jo maantiellä.
Ristimäestä lähdettyä eivät jalat aluksi tahtoneet isäntäänsä totella, mutta nyt käveleminen sujui jo suuremmitta vaikeuksitta. Etenkin, kun asteli keskitietä eikä pitänyt turhaa kiirettä.
Ja minkäpäs räätälimestari Neulasella olisi kiire ollut.
Hän oli niitä miehiä, jotka eivät liialla työllä itseään rasita. Sananparsi: »Hullu paljon työtä tekee, viisas elää vähemmälläkin», piti räätälimestari Neulaseen nähden liiankin hyvin paikkansa.