Vaikka räätälimestari Neulanen oli jo viisissäkymmenissä oleva mies, ei hän mieheksi vartuttuaan ollut yhtäkään kokonaista päivää työnsä ääressä pysynyt. Silloin, milloin hän ei selkänsä kipeyttä valitellen laiskotellut, silloin hänellä oli aina joku muu tekosyy, jonka nojalla saattoi työnsä keskeyttää ja lähteä kylälle.
Viimeaikoina ei syiden keksiminen tuottanutkaan minkäänlaisia vaikeuksia. Elettiinhän nyt yleistä seurojen, yhdistysten, lauta- ja toimikuntien aikakautta. Näissä kaikissa tarvittiin joutilaita miehiä, joilla oli aikaa ja halua istua päiväkaudet kokouksissa tätä risaista maailmata paikkaamassa ja parsimassa ja kaskuja kertomassa.
Ja mestari Neulanen oli kuin vartavasten luotu tällaiseksi uuden ajan edistys- ja kokousmieheksi.
Hänellä oli aikaa ja halua enemmän kuin tarvittuakaan.
Ja niinpä hän sitten olikin kaikkien niiden yhdistysten lauta- ja toimikuntien jäsen, jotka Risumäen kylälle olivat pesiytyneet.
Ainut seura, itsekseen kuollutta nuorisoseuraa lukuunottamatta, missä räätälimestari Neulanen ei ollut jäsenenä, oli pakanalähetyksen ompeluseura. Siihen hän ei ammattikateuden vuoksi, voinut liittyä. Sitä seuraa hän suorastaan vihasi ja olisi hävittänyt sen niin, ettei siitä olisi jäänyt hajuakaan jälelle, jos hänen näivettynyt nyrkkinsä olisi vain sellaiseen tekoon pystynyt.
Mutta se ei pystynyt.
Risumäen emäntä oli pakanalähetyksen ompeluseuran tuki ja turva.
Ja räätälimestari Neulanen oli monessa suhteessa Risumäen isännästä riippuvainen.
Ei sopinut suututtaa emäntää. Se voi vaikuttaa isäntään. Piruko ne akat tietää. Ja silloin menee pian välit poikki kuin savipiipun varsi.