Räätälimestari Neulanen tiesi tämän ja siksi hän tyytyi pakanalähetyksen ompeluseuralle vain nyrkkiä housuntaskussa pudistamaan ja itsekseen kiroamaan.
Ja kostoa se oli sekin, paremman puutteessa.
Kyllähän se monasti kävi sisulle, kun näin vähään täytyi tyytyä. Mutta minkäs teki.
Akat, peijakkaat, olivat kahvikesteissään puhuneet, että pakanalähetyksen ompeluseurassa tehdään paljon parempi ja siistimpi työ kuin esimerkiksi räätälimestari Neulasen verstaassa. Ja sehän se harmitti, kun sitä sitten vielä pitkin kyliä puhuttiin. Niinkuin ei muka hän, Ryynäsellä, paikkakunnan ja koko pitäjän parhaalla räätälillä, Ryynäsvainajalla, opin käynyt, räätälimestari Optatus Neulanen kykenisi akkojen kanssa kilpasille, tekemään sellaisia vaatteita, että pakanapojat ällistyisivät, kun yllensä vetäisivät.
Ja mitäs ne akat!
Kursimista se heidän neulomisensa on. Paitoja ja alushousuja vain värkkäilevät… fiinimmästä työstä ei puhettakaan. Kun kehtaavatkin, kelvottomat… suutaan soittaa… pirulaiset! —
* * * * *
Mutta nyt oli räätälimestari Neulanen lystillä tuulella.
Risumäen isännän viina oli hänen mielensä kirkastanut. Kintutkin tuntuivat niin köykäsiltä kuin ennen poikasena kyliä kierrellessä.
— Hih, vaan! hän kiljasi ja hypätä loiskautti mielestään hyvinkin korkealle, vaikka tassut eivät kohonneet tantereesta juuri ollenkaan.