* * * * *
Tietä pitkin yhä tallustellessa humala heikkeni vähitellen räätälimestari Neulasen aivoissa. Hän kykeni nyt jo taas tolkullisesti ajattelemaan.
Mukava mies, tuo Risumäen isäntä, hän tuumi? Lojaali kerrassaan… Kutsuu taloon, vie kamariin ja ihan rotevat ryypyt tarjoaa ja parakraahveista paasaa… Vaikka ei se sitä paljaasta vieraanvaraisuudesta tehnyt. Johan nyt… On se sellainen aristooteles… kälmi ja ovela… peijakas. Omaa etuaan aina vain ajattelee kuin auskultantti… Ja sydäntä sillä ei ole ollenkaan… Raaka se on. Väkisen toisen oman ottaa kuin pakteri pellolta kykkypalan… Monelta torpparilta se on jo omaisuuden viennyt, leivän riistänyt kuin Leniini… Armotta on häätänyt… Vääryyttä tehnyt ja uhkailemalla pannut kuin paraskin patavisti. Aina sillä pitää olla joku alustalainen kalvettavana ja piika hyväiltävänä… mokomallakin ihramahalla ja mahometillä… Nyt se sitä Syrjälän Teemua ahdistaa, Teemu kun ei hyppää sen perässä pirtupullo taskussa… Vaikka sehän se taitaa suurin kommervenkki siinä olla, kun Teemu niiden raittiusrakkarien kanssa Hanssun viinatehtaan hävitti… sen panoksen pilalle pani, joka juuri Risumäen isännälle porisi… Siitä ne vihat johtuvat ja paletit alkaa…
Eikähän siinä Teemussa muuta vikaa olekaan… se vain, ettei ryyppää… Mukava mies, osaava ja tekevä. Mutta se akka, Eva peijakas! Se se vain kulkee siellä pakanalähetyksen ompeluseurassa… Ja sitä minä en kärsi… Kostan… Rotesteeraan rotevasti… Paukautan kuin palikalla kalloon… Vai että parempia vaatteita kuin räätälimestari Neulasen verstaassa! Kynsille kopautan, että paukahtaa… Laitan sellaisen pilanssin, joka pistää… Näytän, mikä mies Optatus Neulanen on…
»Sinä kun olet sellainen viisas mies», sanoi Risumäen isäntä. »Sotke sinä asiat kokouksessa niin, ettei niistä saa pirukaan selvää. Kyllä minä vaivasi palkitsen… Vai enkös ole hyvin aina maksanut?»… Hyvinhän se on maksanut. Oikein riskistä ripauttanut… Vaikka pitkemmän tikun aina itse vetänyt… kälmi. Roisto, suoraan sanoen… Ja sitten se iski silmää ja sipisi: »Syrjälä on kaunis paikka. Kelpaisi siinä Neulasenkin asua.» Mitähän se sillä tarkoitti? Ei suinkaan se minua siihen asumaan päästäisi? Mutta jospa se hyvinkin… Palkkioksi niistä hyvistä töistä ja suplimaateista, joita olen hänelle tehnyt… Vääristä todistuksista ja muista… Pirtupulloista ja valheista… Jospa se hyvinkin vuokraisi Syrjälän minulle… Omat saunat ja kaikki…
Ja räätälimestari Neulanen oli niin iloinen ja onnellinen Syrjälän mökkiä ajatellessaan, ettei hän ollenkaan huomannut omantuntonsa pientä levottomuutta, vaan aivan ääneensä virkahti:
— Lähtee se Teemu siitä mökistään, että viukaa… Kyytänsä saavat pakanalähetyksen ompeluseuratkin… perskaleet… Kyllä Risumäen isännällä rahaa riittää… Ja minä puhun aivan akuraatisti niinkuin käsketään… ja enemmänkin…
Räätälimestari Neulasen viimeiset sanat kuuli kankaan laidassa marjailemassa oleva Kulmalan Tihta, vaikkei hän niihin sillä kertaa sen enempää huomiotaan kiinnittänyt.
VIIDES LUKU.
Räätälimestari Neulasen Risumäessä käynti tuli pian Syrjälän Teemun tietoon. Saipa hän osittain kuulla ne puheetkin, joita isäntä ja Neulanen olivat keskenään vatvoneet.