Olihan Teemu itse mökin kivisen ahon laitaan rakentanut, pellot raivannut ja suotakin jo hiukan ojittanut.
Halla oli alkuvuosina suurimman sadon korjannut. Monasti oli ottanut niin tarkkaan, ettei ollut juuri suuhun pantavaa jäänyt. Toissavuonnakin ihan kaikki vienyt…
Pettuun oli silloin aina pitänyt turvautua. Rahaa ei riittänyt niin paljon, että olisi puhtaassa rukiisessa pysytty. Ja velkaa ei tehty. Sitä syrjäläläiset aivan pelkäsivät. Ennemmin nälkää näkivät.
Monena iltana he olivatkin vuosien kuluessa eineettä levolle käyneet ja aamulla murkinatta töilleen rientäneet.
Vallankin alkuaikoina. Silloin, kun mökki oli valmiiksi saatu, ja pieni peltotilkku, vastaraivattu, voimaton, niukan sadon antoi, sadon, josta vielä hallakin vei osansa.
Silloin se piti tiukalla. Ihan hengenpäälle otti… Oikein suolia kouristi. Vieläkin puistattaa, kun muistaa. Ihme, että henki pysyi.
Vaikka Teemu olikin mökkinsä rakennushirret saanut Ristimäestä sellaisella kaupalla, että maksaa sitten kun jaksaa, oli tuvan tekeminen, asuttavaan kuntoon laittaminen, navetan ja muiden välttämättömien suojien rakentaminen vienyt hänen vähäiset säästönsä niin tarkkaan, ettei niistä leivän lisään paljoakaan riittänyt.
* * * * *
Kyllähän moni oli sanonut, kun Teemun mökin laittamisesta puhe tuli, ettei hänen olisi pitänyt Risumäen isännän kanssa kauppoihin lähteä. Kirjalliset, todistajien varmentamat kaupatkaan eivät hänen kanssaan ole kaikistellen pitäneet. Rahalla se on ne rikki riidellyt ja todistajat lahjonut… Kyllä ne tiedetään ja tunnetaan Risumäen nykyisen isännän kolttoset. Pitäköön Teemukin vain varansa.
Mutta Teemu ei näistä puheista piitannut. Hän luotti Risumäen isännän sanaan kuin pukki suuriin sarviinsa.