Talkoolla vedätti mökin hirret paikoilleen. Sen vanhan ladon Risumäen raitin suusta. Eikähän siitä monta kuormaa tullutkaan, pienestä pöksästä. Lahojakin olivat hirret. Toiset aivan käsiin murenivat. Muualta täytyi hankkia lisää.
— Kaikenlaista sontaa se Ristimäki kehtaa myydäkin, puhelivat talkoomiehet. Pellolle ajettavaa törkyä. Ja hyvän maksun ottaa. Ei ole omaatuntoa ukolla. Eikä häpyä.
Teemun Eeva keitti talkoomiehille hyvät kahvit Ruusperin lesken mökissä. Oikein korpun kanssa ajajille tarjosi.
Ja hyvin tulivat hirret perille.
Lähitaloista olikin hevonen ja mies auttamassa. Risumäestä ei.
Risumäkeläiset eivät joutaneet… Teemun talkooseen. Johan nyt.
Sitä kyllä vähän ihmeteltiin. Porttilan Kalle sanoi:
— Mitähän iso Risumäki on meinannut, kun ei ole renkiään talkooseen pannut. Köyhätkin tässä koettavat vointinsa mukaan auttaa. Suurrikkaan ei kannata. Voi saamari sitä saituutta!
— Koskas sinä ennen olet Risumäen isäntää viinattomissa talkoissa nähnyt? kivahti Aholan Manu.
— Enhän minä isäntää ole kaivannutkaan. Renkikin olisi riittänyt.
— Ei se pane renkiäänkään muualle kuin sellaisiin paikkoihin, joihin sitä käydään viinapotun kanssa pyytämässä. Sellainen se on Risumäen isäntä. Etkös sinä, Kalle, sitä vielä tiedä?