— Onpas tässä talossa sirkkoja, virkkaa opettaja Viisainen yhä vain papereitaan silmäillen.
— No, kuuluupa olevan, aivan kuin Egyptissä ennen vanhaan, jatkaa opettajan puheeseen räätäli Neulanen.
— Omiksi tarpeiksi, urahtaa Teemu.
Taas istutaan ja tuumitaan.
Keskustelu ei vain tahdo päästä alkuun. On kuin kaikkia painostaisi jokin salaperäinen, sanoin selittämätön…
Teemu luo tutkivan silmäyksen tuvassa istujiin, etenkin Risumäen isäntään, ja Eevaan päin kääntyen sanoo tälle.
— Panehan pannu tulelle. Harvoin meillä tällaiset vieraat poikkeavat.
Eeva noudattaa äänettömänä annettua kehoitusta.
Toiset istuvat yhä totisina paikoillaan, lipevyydestään kuulu
Neulanenkin.
Mutta viimein pääsee opettaja Viisainen tehtäväänsä käsiksi. Aluksi pari kertaa rykäisten, kuin arvokkuuttaan korostaen, hän ottaa suunvuoron: