— Kinnarniemen pitäjän läntisen piirin vuokralautakunta on maanviljelijä Vilppi Risumäen ja mäkitupalaisen Teemu Syrjälän yhteisestä pyynnöstä kokoontunut paikan päälle selvittämään erimielisyyttä, joka mäkitupa-alueen lunastus- ja itsenäistyttämisasiassa on syntynyt maanomistajan ja maanvuokraajan välille. Vuokralautakunnan puheenjohtajana minä julistan kokouksen avatuksi ja kehoitan asiallisia väittelyittä sopimaan riitaisuutensa.
Sirkan laulu on taas vaiennut. Laulaja aivan kuin kuuntelee.
Teemun silmät sumenevat. Kuuliko hän oikein… yhteisestä pyynnöstä… selvittämään erimielisyyttä… joka lunastus- ja itsenäistyttämisasiassa on syntynyt. Kenen yhteisestä pyynnöstä? Mitä erimielisyyttä? Eihän hän ole tänne ketään pyytänyt… eikä hänellä ole kenenkään kanssa mitään erimielisyyttä ollut. Veroni olen maksanut ja taksvärkkini tehnyt… Ei, nyt minä en ymmärrä.
Hämmennyksestään tointuen hän katsoo ensin pöydän takana olevaan opettaja Viisaiseen, sitten allapäin istuvaan Risumäen isäntään ja luihukatseiseen räätäli Neulaseen. Mitä nämä miehet ajattelevat? Aholan isäntä ei ainakaan voi olla näiden kanssa samaa mieltä, ei koskaan. Sellainen reilu omantunnon mies ei alennu koiruuksiin.
Sitten hän sanoo verkalleen:
— Minä en oikein ymmärrä, mitä opettaja äsken sanoi, ellen väärin kuullut. En minä ole tänne ketään kutsunut, eikä minulla Risumäen isännän kanssa ole ollut minkäänlaista erimielisyyttä mökkiä koskevissa asioissa. Veroni olen maksanut säntilleen ja taksvärkkini tehnyt aikanaan. Vai enkös ole, isäntä?
Isäntä pyörittelee lakkia käsissään ja on kuin kuumilla kivillä istuisi.
Räätäli Neulanen mulkoilee pilkallisesti, heiluttaa jalkaansa ja sylkeä ruiskauttaa lattialle.
Aholan isäntä istuu vakavana ajatuksiinsa vaipuneena.
— Tuota, tuota, aloittaa Risumäen isäntä yhä lakkiaan heilutellen ja lattiaan katsellen. Onhan se maksanut… Mutta viime ja tämän vuoden verot ovat maksamatta…