— Puhu sinä, Neulanen, vasta sitten, kun sinulta kysytään,- sanoo Teemu painokkaasti.
— Minä olen tämän vuokralautakunnan valtuutettu jäsen, ja minulla kansan valitsemana luottamusmiehenä on oikeus puhua ja päätellä juristi sen selväpiirteisesti ja loojaalisti missä hyvänsä, intti Neulanen.
— Puhutaanpa asiasta ja maltillisesti, huomauttaa opettaja.
— Se on oikein, vahvistaa Aholan isäntä. Ja Neulasen puoleen kääntyen jatkaa:
— Ei tässä turha suukopu eikä tuulenpieksentä auta.
— Ei autakaan, myöntää Neulanen. Mutta kun asia on näin riitillis-juristista laatua, täytyy kaikki lainpykälät ja parakraafit ottaa huomioon, että kysymys pysyy oorningissa.
— Minkälainen se sopimus sitten on ollut? kysyy opettaja nyt Risumäen isännältä.
— Ei meillä mitään varmaa sopimusta ole ollut, valehtelee isäntä silmää räpäyttämättä. Hän oli jo voittanut omantunnon syyttävän äänen, vaimentanut sen kokonaan kuulumattomaksi.
— Sepä perhana, kivahtaa Teemu, jota isännän kieräily kismittää. Vai ei ole ollut. Eikös isäntä muista, kun yks'kolmatta vuotta takaperin sopimus tehtiin. Isäntä itse sen vielä kirjoittikin. Ja renki-Jussi ja Heinälän Matti panivat puumerkkinsä alle.
— Tuo paperi tänne, sanoo isäntä, äänessä ilkeä, pirullinen sointu.