Mökkiläiset ja yleensä kaikki pieneläjät pitivät Teemun puolta, vaikkei hän heidän leiriinsä varsinaisesti kuulunut. Teemu ei ollut niitä uuden ajan seura- ja kokousmiehiä eikä maailmanparantajia, jotka punaiseen lippuun itsensä sokeaksi tuijottavat. Työtä tässä maailmassa on tehty ennen ja on tehtävä vastakin, jos elää meinataan, oli Teemu aina vakavasti päätellyt, kun hänen päähänsä uusia aatteita aiottiin istuttaa ja punaista vaatetta hänen silmäinsä edessä heilutettiin. Mutta vaikka Teemu pysyttelikin erillään yleisistä työväenriennoista, eivät tämän liikkeen paikalliset johtomiehet, kiivaimmatkaan heistä, häntä karsain katselleet. Ainut, joka Teemua vainosi, oli räätäli Neulanen. Mutta hän ei ollutkaan paikkakunnan työväenliikkeen varsinaisia johtajia enää sen jälkeen, kun hän eräässä kesäjuhlassa järjestysmiehenä ollessaan oli itsekin joutunut toisten hoidettavaksi. Muutenkin oli yleinen luottamus räätälimestari Neulaseen vähän niin ja näin. Isäntien kanssa ryypätessään hän moitti aina tovereitaan, kun tarvittiin, ja hengenheimolaistensa parissa parjasi isäntiä, manttaalipösöjä ja porvareita sen kuin kerkisi.
— Ne ovat niitä Neulasen tosia, sanottiin aina kaikista epäiltävistä asioista. Mutta niistäkös Neulanen välitti. Joka paikassa hän aina esiintyi päältä päsmärinä.
Nytkin kyliä kierrellessään hän koetti selittää äskeistä vuokralautakunnan kokousta oman mielensä mukaan.
— Kyllä se nyt lähtee Syrjälän Teemu mökistään, että viukaa. Ei ole juristipykälien mukaan tehtyä kontrahtia, ja suullinen supliikki ei pidä mitään lain edessä. Eikä sen tarvitse pitää. Vulmahti vaaditaan… Kieräilee se, Teemu… ja akka rompottaa… peijakas!
— Mutta jospa se kontrahti sattuu olemaan, oli epäilty.
— Eikäpä ole. Valehtelee. Isäntä on sanonut, että ei ole… kuulkaa… on sanonut, ollutkaan mitään sopimusta. Ja tuomarit eivät ilman vaktoja usko… herrassöötingit eivät ensinkään. Kuulkaa. Paktumi siinä olla pitää ennenkuin paukauttavat.
— Mutta eipä vuokralautakuntakaan ole vielä asiasta lopullista päätöstä antanut.
— Vai ei ole, perskutavie! Mutta minäpä sanon, että on antanut. Olinhan minä itse päättämässä ja päätöstä ylöspanemassa… Kuulkaa. Kyllä minä tiedän. Pois vain pöksästä… niin on päätetty… tai paperit kännään kuin konttorin hyllyltä…
Ja räätäli Neulanen valehteli edelleen, että korvat heiluivat. Pani opettajan suuhun sanoja, joita tämä ei koskaan ollut lausunut… teetti vuokralautakunnalla päätöksiä, joissa ei ollut pontta ei perää.
— Mitäpä päättömän puheista, sanoivat ne, jotka eivät uskoneet. Mutta ne, jotka uskoivat, epäilivät: