— Jospa Risumäen isäntä on hyvinkin oikeassa. Ja vaikka asiat eivät rikulleen olisikaan aivan kuin isäntä sanoo, jota emme mitenkään voi epäillä, niin kyllä isäntä rahalla ne kantilleen keikauttaa. On se nähty ennenkin.
Mitenkäs kävi Kulmalan Heikin?
Suurilla lupauksilla Risumäen isäntä houkutteli Heikin muuttamaan mökistään talon saunakamariin, lähemmäksi, muka jalkavaivoja säästääkseen. Otti mökkiin uudet asukkaat joilta sai joitakin markkoja enemmän. Lupasi, että Heikki saa muuttaa mökkiin takaisin, kun tulee vanhaksi ja työhön kykenemättömäksi. Heikki uskoi lupauksiin ja muutti mökistä, johon hänelläkin oli pieni osuus, Risumäen saunakamariin, siinä hyvässä uskossa, että pitäähän se, isäntä, puheensa.
Kului vuosia.
Raskaasta raadannasta Heikki ennen aikojaan vanheni. Hartiat painuivat alas kuin luhistunut kuopan katto, kasvot rypistyivät, kourat kangistuivat ja hivuttavan taudin vaikutuksesta huulet valkeaan tahnaan peittyivät.
Ei ollut Heikillä varoja lääkärin apuun turvautua, ei rohtoja ostaa. Kymmenien vuosien kuluessa hän ei ollut saanut säästetyksi edes sen vertaa, että olisi voinut vaivoilleen lievitystä hakea. Se vähäinen palkka, minkä Risumäen isäntä hänelle jokapäiväisestä työstä maksoi, oli mennyt aina viimeistä penniä myöten suuren perheen elatukseen.
Kurjuutta kesti kauan.
Vaimo nääntyi. Lapset nälässä ja vilussa värisivät. Ryysyt päältä tippuivat.
Mies kamppaili kuoleman kanssa.
Apua ei tuntunut tulevan mistään.