Ja ellei ulkokuori pahasti pettänyt, niin perin kiusottavan kuvan herra nimismies Karl Ado Pihlgrénistä kunniallinen kansalainen sai: Mies keskikokoa, hintelä, jalat suhteettoman pitkät yläruumiiseen verraten, jota luonnon vikaa hän koetti pussihousuilla poistaa ja säärikääreillä lieventää. Hartiat hieman kumarat, kyömy juutalaisnenä, jossa prillien jättämät jäljet, silmät verestävät, katse luihu, maatatähyilevä, posket kalpeahkot, sisään painuneet, huulet suhteettoman paksut, ylähuuli melkein liian pitkä, alahuulen päällä lerpattava löntti. Kädet tavallisen kokoiset, mutta aina kosteat, ilettävän niljakat, ääni käheä, joko liiallisen juonnin tai muun syyn takia hiukan honiseva.
Tällainen on Kinnarniemen piirin suuri ja mahtava vallesherra. Käytökseltään töykeä työväkeä ja alhaista kansaa kohtaan. Kumarteleva ja keikistelevä niin sanotuille paremmille ihmisille. Sydämmellinen toveri ja kunnon kamu niille, jotka juottivat ja pirtupulloilla muistivat.
Viinatehtaita vilisi näihin aikoihin pitäjässä siellä täällä. Korpikuusen kyyneleitä keitettiin vähin vielä kaikkialla. Tämä voimakastuoksuinen kotiteollisuudenhaara rehoitti nyt rehevimmillään. Mutta menekki oli niin suuri, ettei kotitekoinen yksinään kyennyt kysyntää tyydyttämään. Eduskunta rustasi kaikenlaisia lakeja, joilla se koetti kuin kiusalla ja kateudesta köyhiltä kurjimuksilta hyvätuloisen ansiomahdollisuuden riistää… Poliisit porhalsivat pitkin ja poikin, hävyttöminä hääräsivät… viinat ja mäskit maahan kaatoivat, keittovehkeet särkivät… käräjiin manasivat miehen, joka omakseen tai perheensä, suuren penskalauman hengen pitimeksi muutti viljan viinaksi korpien kätköissä. Lakiherrat sitten suuret sakot sutkauttivat, pykälien mukaan pynttäsivät, linnaankin pistivät sen, jonka itse työssä ja teossa tapasivat. Ne taas, jotka viljan möivät, kymmenykset ja suurimman saaliin korjasivat, ne kulkivat kunniallisesti kuin ennenkin. Kukapa heitä olisi lainkouran kivitettäväksi kuljettanut. Osasivat ne rikkaat rimpuilla, rahalla reistailla. Ei heitä koskaan tiilenpäitä lukemaan talutettu…
Mutta köyhää kansaa kuritettiin…
Eipä ihme, vaikka tällaisissa oloissa kotimainen korpiteollisuus pian taantui ja tyrehtyi. Suurimpana syynä taka-askeleeseen taisi kuitenkin olla pirtupinnarien ilmestyminen. Ei kannattanut enää yökausia kannon nenässä kököttää eikä huonoilla vehkeillä viinaa keittää, kun tehtaitten tekemää tuimaa ainetta maahan tulvana tuotiin…
Koettivat ne poliisit ja ruununmiehet alussa pirtupinnarienkin perässä pihistää. Mutta se oli tuloksetonta työtä. Pian siihen väsyi. Yhden jos sait kiinni, toisia tuli tusina tilalle. Pakosta siinä parhaimpienkin poliisien into laimeni, kun vielä sakkorahat menivät sivu suun nimismiehille.
Sakkorahojen saannin toivossa, ei asianharrastuksesta, muutamat nimismiehet yhä uudelleen poliiseja ponnistuksiin pakoittivat. Hiki hatussa hyppyyttivät näitä pienipalkkaisia käskyläisiään paikasta toiseen.
Mutta Karl Adolf Pihlgrén ei ollut sellainen. Tältä sai toki poliisi olla rauhassa. Hän ei heitä viinankeittäjien eikä pirtupinnarien perässä juoksuttanut eikä lainrikkojia käräjille käskettänyt. Hänellä oli omat pelinsä, joilla hän pinnareita puristi. Hän maksatti heillä kahdenkesken viinaveron itselleen. Vain äärimmäisessä tapauksessa, kun muu ei enää auttanut, oikeuteen haastatti ja päälle kantoi. Laitonta hommaahan se kyllä oli, sen hän tiesi. Mutta paljon pelataan tässä maailmassa laittomasti muutenkin, oveluudella otetaan, mitä ikinä irti saadaan. Pientähän se on, mitä yksi nimismies voi puijata ja pimittää, hän ajatteli. Sitäpaitsi hän huomasi tällaisen menettelyn tuloksia tuottavammaksi kuin tasajaon ruunun kanssa. Pitemmän tikun hän näin veti.
* * * * *
Nyt oli suuri vallesherra kovassa kohmelossa. Oli edellisen illan ja yön hilpein mielin heilunut, kavereittensa kanssa kallistellut…