— Kyllä minä momentit ymmärrän. Pahempiakin paktumia olen passiiviseksi tehnyt.
— Asia taitaa tulla esille jo näissä syyskäräjissä, jatkoi isäntä.
— Tulkoon vain. Ajallaan se on paise puhkaistava, rotesti pantava.
Ja niin oli asia taas sitä myöten selvä. Helposti Neulasen sai mukaansa. Yhtä höylisti kuin ennenkin. Yksi varma todistaja oli jo tiedossa. Ja Hanssusta tulee toinen… Ja muita ei tarvitakaan, perskutavie! Sen asian päälle kannatti jo ryypyt ottaa, pohjia myöten kallistaa.
Hanssun voittaminen puolelleen oli jo edeltäpäin varma. Ellei sovinnolla suostuisi, voisi uhkauksilla, höperön, pakoittaa.
— Pa… paljonkos i… isäntä tu… tuota pu… pulittaa siitä? oli
Hanssun ensimmäinen kysymys.
— Jauhosäkin saat ja parikin, jos hyvästi puhut, lupasi isäntä.
— No, y… yritetään pu… puhua, vakuutti Hanssu. Mu… mutta sa… saisinko mi… minä vä… vähän vö… vörskottia, y… yhen sä… säkin e… etukäteen? Va… vanhat va… varat ovat lo… loppuneet, eikä ty… tyhjä pa… paukaha mahassakaan.
— Kyllä saat, jos puhut kuin käsketään, etkä ristinsielulle, et kenellekään syrjäiselle sanaakaan tästä hiisku. Tai jos hiiskut, niin piru sinut perii…
Hanssu vannoi ja lupasi.