— Enkä ota. Minä luotan lakiin ja oikeuteen. Ei sitä leipää köyhänkään suusta niin vain riistetä eikä kattoa pään päältä revitä. Näytteet ja todistukset vaaditaan isännältäkin. Ja mistäs hän ne ottaa. Ei mistään. Ja yksinäni menen minäkin.
Ja niin hän lähti.
* * * * *
Oikeuden istunto alkoi vasta kello 10 aamulla, mutta jo paljoa aikaisemmin oli lainturvan ja oikeudenetsijöitä käräjäpaikalle kokoontunut.
Juurevien maalaismiesten keskellä hääri hoikkakinttuisia salkkuherroja hienot sikaarit hampaissa. Mitä lienevät olleet asianajajia ja herrassöötinkejä. Kovin olivat kohteliaita, kun talonpoikaista miestä puhuttelivat. Höylisti apuaan tarjosivat. Oikein kilvan kyselivät, eikö kukaan lainopillista neuvojaa tarvitse. Tarkkaan tiedustelivat, minkälainen asia kullakin oli, ja sen kuultuaan kantapäillään keikistelivät ja sanoivat:
— Tjaah… Jos antaisitte asian ajettavakseni, niin voisitte voittaa. Muuten siitä ei tule mitään, tai jos tulee, niin korkeintaan nahkaksi menee.
Teemultakin eräs tiedusti, mitä varten on tultu käräjille.
— Mitäpä se vieraalle kuuluu… Tulimpahan vain… vastasi hän vältellen.
Olkapäitään kohauttaen poistui salkkuherra ja teki seuraavalle saman kysymyksen. Siitä täisikin saada asiakkaan, koskapa menivät kamariin, kovasti papereita kallistelivat ja keskenään supattivat…
Mutta kas.