— Sitä pitää aina olla varakangasta rullalla, sanoo isäntä Hanssun lähtiessä.
— Jo-joo, vahvistaa Hanssu. Va-varalta vi-vieras ko-koiraa lyö.
Ja ennenkuin aurinko on seuraavana aamuna noussut, on Hanssulla uusi annos Risumäen isännän antamista jauhoista Kalman korvessa happanemassa.
Hanssu on hiukan huonossa maineessa oleva mies, mutta Risumäen isäntä on kunniallisten kansalaisten kirjoissa.
KOLMAS LUKU.
Hanssun lähdettyä isäntä jäi yksinään kamariin.
Aurinko paistoi ulkona paahtavan kuumana. Kärpäset surisivat ikkunalasia vasten ja hämähäkit kutoivat seittejään.
Hiki valui isännän selkäpiitä pitkin, turpea niska punoitti ja pyöreä naama, jonka keskellä pieni nykerönenä yksinäisenä värjötti kuin rusina leipurin pullassa, oli hikihelmien peittämä.
Ryyppy toisensa jälkeen katosi isännän leveään suuhun. Partakarvat kastuivat aina joka kerta, kun isäntä ryyppäsi, ja niitä hän kulausten väliaikoina imeksi ja kielellään lipoi. »Sorretun voima», vaikka kotitekoinenkin, näytti vähitellen pitävän puolensa.
Siinä oli vasta viides tai kuudes täräys menossa, ja isäntä oli kohta valmis vaikka pikkuryssää tai sänkypolskaa tanssimaan.