Kyynelkarpalot kohosivat hänen silmäkulmiinsa ja leuka liikutuksesta vavahti. Jumalan kiitos, hän itsekseen huokasi, että tässä maailmassa löytyy vielä oikeitakin ihmisiä, kuten tuo Aholan isäntä. Kovasti ovat viimeiset ajat ihmisyyttä ja oikeamielisyyttä alas painaneet, mutta vielä on siemen hyvääkin jälellä.
Pienemmät pensaat on paha muassaan vienyt, mutta suuret, juurevat puut yhä paikoillaan totuutta julistaen seisovat.
Kotvan kuluttua Teemu sitten ääneen isännälle virkkoi, varsinaisen asiansa ilmoitti:
— Kolmattakymmentä ajastaikaa siitä on kulunut, kun tästä talosta lähdin. Omaan mökkiini luulin muuttaneeni, omaa maata kuokkineeni, ja oman katon alla luulin saavani kuolla kupsahtaa sittenkun päivätyöni on päättynyt ja elo leikattavaksi tuleentunut… Mutta se oli erehdys. Katkera pettymys. Petoksella minulta on kaikki mennyt: parinkymmenen vuoden raskas raadanta ja vanhojen päivien varaksi tehty pieni pesä. Tyhjempänä olen tässä nyt kuin täältä lähtiessäni. Silloin minulla oli vielä kuin koko elämä edessä. Nyt se on taakse, saavuttamattomaan etäisyyteen vierinyt…
Taas putosi heleä helmi vanhuksen kurttuiselle poskelle, siitä lattialle valahti.
Hetken häiriintymättömän hiljaisuuden jälkeen Teemu taas isäntään katsoen verkalleen virkkoi:
— Vieläköhän olisi Aholassa kahdelle vanhalle tilaa ja suojaa? Paljon sitä ei tarvittaisi. Olen menettänyt niin uskoni muihin ihmisiin, että toisten puoleen en uskalla enää kääntyä. Pahasti pettivät nuorempanakin miestä, pahemmin vielä, kukaties, vanhaa ja vapisevaa pehmittäisivät.
— Kyllä sitä on ja täytyy olla, vastasi Aholan isäntä. Tule sinä vain meille takaisin. Porstuanperäkamari tyhjennetään taas sinua varten kuten kerran ennenkin. Saat asua siinä niin kauan kuin tahdot, ja vuokra on sama kuin ennenkin: kolmemarkkaa kuukaudessa. Tai jos se on liikaa, niin tingitään.
— Minä tulen niin mielelläni, Teemu hyvillään vastasi. Ei ole liikoja vaadittu. Pilkkahinta nykyaikaan. Hyvästi nyt vain, ja kiitoksia!
Ja isännän estelyistä huolimatta hän lähti kiireesti köppäsemään
Syrjälää kohti. Kertomaan vaimolleen sitä suurta ilosanomaa, jonka hän
Aholassa nyt kuuli. Jalat tuntuivat keveimmiltä, mieli iloisemmalta. Ja
rinnanaltakaan ei tällä hetkellä taas ollenkaan jäytänyt.