Sydän oli surusta haleta.

Askel oli sanomattoman lyhyt, jalka raskas… Ei liene ristintie sen vaikeampi kulkea.

KOLMASTOISTA LUKU.

Vielä samana iltana, sangen myöhään, Aholan isäntä haetti Teemun tavarat Syrjälästä taloon.

— Ei niitä nyt taivasalle yöksi jätetä, sanoi, ja käski rengin lähteä tavaroita noutamaan.

Ei ollut Aholan vanha isäntä uskoa korviaan, kun Teemu hänelle kertoi häädöstä.

— Että se kehtaa ja ilkiää, hän sanoi, kun Teemu tarinan lopetti.

Ja kovasti tätä tekoa muuallakin ihmeteltiin.

Pakanalähetyksen ompeluseurassakin siitä pauhattiin.

Hiljaa akat asiasta ensin keskenään kuiskailivat.