Kuin pilvi liitää halk' ilmojen vain, niin tunnelmat kiitää mun sielussain.
Nyyhkii ja vaipuu, nousee ja kaipuu- mielin ne kulkee, kun sulokuvat ilmautuvat kätköistä, joihin sielu ne sulkee — ainoat, jotka on jäljellä mulla.
Ah, jospa saattaisi päivä tuo tulla, jolloinka syämeni sulkea voisin, kahlehet loisin,
joihinka kaiken sen kammitsoisin, mi sisälläin joka päivä nyt liikkuu — voi, vähän hyötyä tuost' olis vainen, uudelleen havahtuis sydän öisin,
taas ikävöisin rauhatta, kunnes leimuavainen syämeni päätökset kaikki nuo voittais, myrskyten taas joka kielensä soittais.
HELMI.
Helmeni tyyni, uinuva, min emon helmasta riistin! Tulit helmeksi silloin. Suo anteeksi syyni!
Helmeni! kultaan kauniina kiinnitettiin sinut, joka leimuat kuin sydän hehkuva tultaan.
Helmeni soma, säihkyvä kuin meren muovaama Venus! Hänen oot, et kuolevaisen ole oma.