Sarastaa, sarastaa, värin ruusuisen raskahat pilvet saa, kajo kultainen kattavi taivaan, sarastaa. Sytyttää pian soihtunsa aurinko varmaan, sädehdi, pala vuoks' polon tyttöni armaan. Polostain ihanampaa ei toista, hänen tähtensä leimua, loista. Oi terve, terve, ens aamunkoin valo välkkyvä, hieno! Nyt purppuroin ylene! ylös käy!
PROTEUS.
Proteus ei ole kylmä, ei kuiva, ei luontonsa lämmin voi olla nuiva.
Hän ihailee miestä — rikas henki on harras; hän jumaloi naista; äly kylmä on marras.
Jos naisell' on näppylä, miehellä raja, hänest' ei ihastusta pois silti se aja.
Jos tahtovat telkien taa hänet, kyllä näkevät, ett' ansoin hänt' ei hevin yllä.
Hänest' ei jokamies saa kannattajaa, oma itsensä on, mitä käyttääkin majaa.
On suuntia, joist' ylen paljon on huolta: tulis mont' erikoista häll' olla puolta.
On puolia, joihin käy ain joku kiini: Ykspuoliseks väitti hänt' tyhmeliini.
Erikoinen ei itse, mut etsii erikoista, rakastaa suurmiehiä, mut ota oppia ei noista.