Ihanainen on hiehon ammuva ääni, ihanainen on tuuli, ihanaa kesän aikana on liki vierivää vettä maata.
Koristeena tammen on terhot, ja omenat omenapuulle, koru lehmän vasikka on, mut paimenen lehmä taas itse.
GOETHE.
MIGNON.
Tunnetko maan, miss' siintää sitroonat, siimeessä kulta-heelmät hehkuvat, sinestä taivaan tuuli lauha käy, taa laakereiden myrtti hämärtäy, tunnetko sen? Pois! Sinne pois sun kanssas, armaani, mun mielein ois!
Tunnetko korkeen pylväskartanon, min salit säihkyy, suojat valkeet on, luo marmor-kuvat minuun katsehen: mit' tehty sulle on; laps poloinen? Tunnetko sen? Pois! Sinne pois sun kanssas, turvani, mun mielein ois!
Tunnetko vuoren pilvipeitteisen? Usvassa muuli käy tiet' etsien, luoliss' on louhikäärmeet, jyrkänteet kuiluihin syöksyy, ryöppyy yllä veet: tunnetko ne? Pois sinne, oi, mun kanssain etkö, isä, tulla voi!
ERÄÄSTÄ KIRJEESTÄ.
Kaiken antavat iäiset jumalat lemmikeillensä kokonaan: ikiriemut ja ikituskat, iankaikkiset, kokonaan.