— Varsinainen teatteri oli teille ehkä siihen aikaan vielä verrattain outo laitos.
— Olipa melkein. Hatsina nimisessä lähikaupungissa vieraili kuitenkin niihin aikoihin eräs venäläinen teatteriseurue, jota minunkin piti välttämättömästi päästä katselemaan. Siellä näin sitten ensi kerran eläissäni oikean teatteriesityksen. "Venäläiset häät" oli kappaleen nimi, tekijää en varmuudella muista.
— Tämä tietenkin innosti teidät yhä enemmän teatteria ajattelemaan?
— Se kyllä ja vielä enemmän Suomalaisen teatterin esitykset, joita satuin Pietarissa käydessäni näkemään. Näyttelijä Vilho toimi silloin johtajana, toht. Bergbom hoiteli Helsingissä pääasiallisesti oopperan asioita. Moserin "Yhdistysjuhla" oli ensimmäinen suomenkielinen kappale, jonka teatterilavalla esitettynä olen nähnyt. — Niihin aikoihin toimin jo opettajana kotipuolessa, jossa toimessa olin kokonaista kahdeksan vuotta. Parhaani mukaan koetin siinä tyydyttää näyttämöhaluani ja pian tempasin koko seudunkin mukaani. Eräs toverini, lukkari Suni, kirjoitti kappaleita, joita sitten koululla esitettiin. Paikkakuntalaiset kiintyivät näytöksiimme niin, että alkoivat napista, jos esityksiemme väliaika milloin rupesi käymään hiukan edellisiä pitemmäksi. Mutta ei tämäkään lopulta tyydyttänyt, varsinkaan ei opettajan toimi, sillä siitä koitui työtä ihan liiaksi. Oli näet koulussani aina vähintäin 140 oppilasta, vieläpä toisinaan satakuusikymmentäkin, joita ihan yksin sai ohjata ja valistaa. Tuumiskelin tointa jos jonkinlaista ja päätin lopulta ruveta lähetyssaarnaajaksi, mutta siihen ei Suni lainkaan suostunut, sanoi vaan "että kyllä me täällä näyttelemistäsi paremmin ymmärrämme kuin pakanat Ovambomaalla". Ja siihen se tuuma raukesikin.
— Eikö sitten mieleenne juohtunut milloinkaan Suomalainen teatteri?
— Juohtuihan se, vallankin kun veljekset Matti ja Tuomas Kurikka minua sinne kovin kehottivat lähtemään. Kirjoittipa Matti vielä asiasta toht. Bergbomille, joka kehotti vain tulemaan kokeille. Teatteri oli silloin Tampereella. Hankin itselleni viransijaisen ja matkustin sinne päätä pahkaa. Tämä tapahtui syksyllä 1883.
— No, sillekö tielle sitten jäitte?
— En, vielä tässä hiukan juttua piisaa. Tampereella minut otettiin sangen kylmästi vastaan; kokimiksi sain lausua muutamia runoja, vieläpä lukien esittää toht. Bergbomille Nummisuutarien Eskoa, jonka kappaleen ensimmäisen näytöksen olin jo ennen kotipuolessa esittänyt. Näytteeni kyllä hyväksyttiin, mutta ei vain minua mielihyvällä. Palkattomana ja pääasiallisesti kuiskaajana sain sitten seurata teatteria Turkuun, jossa viivyimme pari kuukautta.
— Mikä oli ensimmäinen julkinen osanne Suomalaisessa teatterissa?
— Aivan vähäpätöinen muurilla seisovan sotilaan osa Topeliuksen Regina von Emmeritzissä. Siinä innostukseni minut muutoin sekoitti. Ruhtinas Emmeritz kysyi: