"Näkyykö vihamies, vaara onko Iässä?"
Vastatessani säkeellä
"Tiheillä joukoilla on hän tänne rientämässä",
siinä muutoin koko osani, sai intoni minut tekemään lausuntoon noin kymmenkunnan väärää painostusta, loppusoinnun kerrassa kirkaisin, mikä toht. Bergbomia ei suinkaan miellyttänyt. Merkittävin osani tältä ajalta oli kuitenkin Karrin osa Nummisuutareissa. Sitä näytellessäni en kuitenkaan enää oikeastaan kuulunut teatteriin, sillä olin saanut toht. Bergbomilta jo lähtökäskyn. Turkulaiset innostuivat esitykseeni niin, että panivat näytöksen jälkeen toimeen oikein juhlaillatsut, joissa pidettiin puhe meille kahdelle Inkerinmaalaiselle, neiti Lilli Kurikalle (nyk. rva Robert Kajanus) ja minulle, johon sitten vastasinkin. Ja läksin takaisin omalle maalleni.
— Ette siitä kuitenkaan siis lannistunut?
— En, tahto oli siksi luja. Matti Kurikka kirjoitti sitten taas toht. Bergbomille, joka käski minun saapumaan seuraavana syksynä 1884 Viipuriin. Otin silloin kerta kaikkiaan eron virastani, pistin tavarani kokoon, lähtöpäivä koitti ja paikkakuntalaiset pitivät juuri parhaillaan läksiäisjuhlia minulle, kun saapui kirje toht. Bergbomilta, jossa hän jyrkästi kieltäytyi vastaanottamasta minua teatteriinsa. Kiellosta huolimatta läksin kuitenkin Viipuriin, ja mitäpä muuta tekemistä virattomalla miehellä olisi ollutkaan. "Tehän kuitenkin tulitte", kivahti tohtori minut nähdessään, "enkö minä kieltänyt?"
— No, välikirja syntyi kuin syntyikin kumminkin?
— Siitä ei puhettakaan. Armosta ja palkatta sain sitten jäädä teatterin palvelukseen. Elätin itseäni puhtaaksikirjoitustyöllä, korjaamalla tovereiden kelloja, jonka ammatin opin rahattomana ensin omaani kuntoon laitellessa, j.n.e. Paras osani niihin aikoihin oli Nummisuutarien Antreas, jota tohtorikin oli tovereille kiitellyt, ei minulle kuitenkaan.
— Milloinkas sitten välikirjat syntyivät?
— Vasta seuraavana kevännä, ja noin vain sattumoisiltaan. Teatteriin kiinnitettiin paljon väkeä, minua ei vain. Miksi se ja se otetaan eikä minua, kyselin aina tohtorilta. "Hän osaa maalata", vastasi tohtori m.m. "Osaanhan minäkin." En ollut milloinkaan sivellintä pitänyt kädessäni. "Näyttäkää!" — "Pääsenkö sitten teatteriin?" — "Pääsette." Harjoittelin kovasti ja sain kuin sainkin koivun kankaalle. Se hyväksyttiin ja välikirja tuli, ei auttanut enää muu.