Olimme ihan samaa mieltä, varsinkin kun tahdoimme päästä taas käsiksi näyttämötaiteeseen. Tiedustelimme senvuoksi taiteilijattaren ensimmäistä näyttämöllistä esitystä ja sen tekemää vaikutusta häneen.
Eräässä tuttavaperheessä lapset olivat keskenään leikkineet ja näytelleet, ruotsinkielellä, Z. Topeliuksen pienen kappaleen "Ole armelias köyhille", jossa taiteilijattaremme 15-vuotiaana oli esittänyt Brita muorin osan. Hauskaahan se etupäässä oli ollut, mutta kovin vakavasti se oli otettu, täydellisellä hartaudella ja antaumuksella esitettiin esitettävä.
— Ei siis tämä johtanut ajatusta teatteriin, synnyttänyt edes hämärää aavistusta tulevasta toimialasta?
— Eipä tietenkään, koska vuotta myöhemmin koulusta erottuani rupesin erään suuren tamperelaisen liikkeen kassanhoitajattareksi ja siinä toimessa sitten pysyin kaksi vuotta.
— Entäs sitten kahden vuoden kuluttua?
— Läksin silloin teatteriin.
— Ajatus siis kypsyi kassanhoitajattarena.
— Silloinpa tietenkin.
— Esiinnyittekö Tampereella missään seuranäytelmässä?
— Esiinnyin, kuten nuoret ihmiset yleensä esiintyvät heitä sellaisiin tilaisuuksiin avustamaan pyydettäessä. Ensimmäinen osani tältä ajalta oli Alman osa kappaleessa "Tätä nykyä." Tekijän salanimeä en muista, mutta älkää kirjoituksessanne mainitko kuulemaanne oikeata nimeä, sillä en tiedä lainkaan, haluaako hän esiintyä julkisuudessa. Suomalainen teatteri kyllä esitti näytelmän aikoinaan, ja on se painettuna kirjanakin ilmestynyt. Nämä esiintymiset eivät suinkaan vaikuttaneet ratkaisevasti uranvaihdokseeni, päätös siitä kypsyi hiljalleen ensimmäisen siellä viettämäni vuoden kuluessa, ja luultavasti ikävän ja työalaani kyllästymisen aiheuttamana. Seitsentoistavuotiaana kirjoitin sitten äidilleni, että ehdottomasti tulen pyrkimään teatteriin ja että minua on turha kieltää siitä, sillä kaikesta huolimatta lähden kumminkin.