Mitään unelmia taiteilijattarellamme ei näyttelijäurasta ollut milloinkaan ollut, sille jouduttuaan hän unelmoimatta ajatteli vain työtään. Suurimmat taiteelliset ilonsa hän tunsi kotona osiaan valmistellessaan ja niitä tutkistellessaan, lavalla hän ei koskaan voinut täydellisesti antautua, ei päästää temperamenttiaan valloille; vieraan kielen käyttö kytki kaiken rautakahleisiin. Kun neiti Avellan sitten myöhemmin erosi teatterista, tarjosi toht. Bergbom hänelle heti kaunoluvun opettajan toimen, "jossa toimessa sitten taas sain vapaasti elää elämäni taiteessa, jota vailla kaikki olisikin tyhjää", lopetti taiteilijatar haastattelun.
Emelie Stenberg.
— Mitä minun pitäisi teille nyt oikeastaan kertoa? alotti neiti Stenberg haastattelun. Pelkäänpä melkein, että olette turhan tautta matkustanut tänne maalle saakka kuulemaan niitä vähiä muistoja, mitä minulla on lapsuudestani ja nuoruudestani. Syntynyt olen Turussa, jota tapausta en muista, yhtä vähän kuin sitäkään, että jo vuoden vanhana jouduin Poriin isoisäni ja -äitini silloin lapsettomaan perheeseen. Syystalvella sinne vanhempani matkustivat ja jättivät minut sitten sinne kovien pakkasten takia. Vuoden päästä kun palasivat noutamaan, eivät minua enää saaneet, niin olivat vanhukset pienen tyttärensä tyttären seuraan jo ehtineet kiintyä.
— Entäpä muistot tuosta uudesta lapsuuden kodista? koetimme udella.
— Muistoja ei mitään. Olin aina vain täysikasvuisten seurassa, jossa hyvin viihdyinkin. Varsinaiset lapsuuden muistot liittynevät leikkitovereihin, ja sellaisina minulla oli vain kotitalon kanat ja kukot sekä naapurin koira.
— Minkä ikäisenä sitten aloitte ensi kerran teatteria ajatella?
— En sitä milloinkaan ole ajatellut. Ensikiintymykseni tähän laitokseen sain niistä kiertävistä seurueista, jotka silloin tällöin antoivat näytäntöjään Porissakin, ensi kiintymykseni ja ensimmäisen — korvapuustin. Kävelin näet isoäidin kera eräänä päivänä kaupungilla, ja vastaamme tuli muuan nuori näyttelijä, jonka esitystä olin juuri jonakin iltana ihaillut, 'katsokaahan, isoäiti, tuota kaunista näyttelijää', virkoin. 'Kauniin näyttelijän' palkaksi paukahti korvapuusti. "Vai sellaisissa mietteissä nuoret tytöt kulkevat!"
— Kuinka sitten itse jouduitte ensi kerran näyttämölle?
— Porissa esitettiin usein seuranäytelmiä. Kun minua pyydettiin niihin avustamaan, en milloinkaan kieltäytynyt. Noin yksikolmattavuotiaana esiinnyin siellä ensi kerran näytellen Rebekan osaa Topeliuksen kappaleessa "Ett skärgårdsäfventyr", ellen aivan väärin muista.
— Siitä pitäenkö ajattelitte näyttelijäuralle antautumista?