Pyysimme sitten vielä jonkinlaista luonnekuvaa.
"Ennen kaikkea oli August Aspegren tarmokas mies. Teatterinsa hän perusti pelkästä harrastuksesta, hänen tulonsa siitä eivät vastanneet edes sitä pientä kuukausipalkkaa, jonka hän sai Suomalaisesta teatterista. Omin voimin, ilman valtionapua hän piti sitä pystyssä ja levitti siten taiteenrakkautta kansan keskuuteen. — Muistuu tässä sivumennen mieleeni pieni kasku, joka on omiaan sekin todistamaan Aspegrenin tarmoa ja sitkeyttä. Teatteri oli saapunut Kuopioon ja harjoitteli parhaillaan esitettäviä kappaleita. Silloin johtaja katoo äkkiä eikä edes näyttäydy kahteen päivään. Kiireelliset harjoitukset keskeytyvät. Miestä etsitään kaikkialta, ravintoloista, tuttavista, mutta turhaan. Vihdoin viimein hänet tavataan erään seppämestarin luota, jossa hän kiihtyneenä pelaa nakkia. Oli mies alussa hävinnyt siksi paljon, että oli uhallakin päättänyt voittaa rahansa takaisin. — Näyttelijöitään kohtaan Aspegren oli ankara, vieläpä toisinaan tyrannimainenkin, mutta ken pinnan alle pääsi tunkeutumaan, hän löysi sieltä hyvän sydämen, kuten asian laita yleensä on ihmisten joukossa."
Sen mekin kernaasti uskomme, vaikka hän meitä näin karusti kohteli haastatteluasiassa.
Taavi Pesonen.
— Tiedättekö vieläkö lakitieteen professori Lang elää? kysäisi meiltä hra Pesonen hiukan aikaa istuttuamme ja Helsingin terveisiä lueteltuamme hänen pienoisessa huoneessaan Kirkkonummella.
— Prof. Lang oli siis tuttavianne?
— Oli kuin olikin. No niin, elääpä tai ei, sehän ei kuulu teidän tiedonhakuihinne, mutta minun alkuvaiheisiini tuo samainen professori kuuluu sangen läheisesti. Häntä saan suorastaan kiittää siitä, että jouduin sille uralle, johon aina olen ollut hyvin tyytyväinen.
— Kertokaahan nyt enemmän tuosta professorista! pyysimme.
— Ka miksei, sehän on tarkoituksenikin. — Vuonna 1863 pääsin Kuopion lukioon, josta minun kuitenkin täytyi erota jo seuraavana vuonna varojen puutteesta. Elätin sitten itseäni kotiopettajana, ensin eräässä Schwartzin perheessä, myöhemmin piirilääkäri Ringbomin luona Hollolassa, jonne edellämainittu perhe oli minua suosittanut. No niin, tässä ammatissa eleskelin sitten armon kesään 1874, jolloin silloisessa Lahden kauppalassa oli jonkinlaiset juhlat tai mitkä näyttelyt ne nyt olivat. Sinne tietysti minäkin. Illalla meitä sitten oli koolla eräs pienempi seurue, jossa saman totipöydän ääressä istui paitsi minua m.m. ruununvouti Palmgren ja jo mainitsemani prof. Lang. Siellä seuran ratoksi rupesin sitten lausuilemaan runoja ja esitin m.m. Frithiofin sadusta laulun Frithiof på sin faders hög. En tuota pitkää runoa kokonaisuudessaan muistanut ulkoa, mutta se ei ollutkaan esitykseni päätarkoitus, tahdoin vain humoristisesti matkia erään entisen opettajani deklamoimista, jota tämä suuresti harrasti. No, seurani mieltyi pikku karrikatyyriini niin kovin, että alkoivat heti toimittaa minua teatteriin, minkä seikan onnistumista suuresti helpotti se, että prof. Lang tunsi mieskohtaisesti toht. Bergbomin. Hän kirjoitti asiasta tohtorille, joka käski minun saapumaan Helsinkiin kokeilemaan. Silloin olin kahdeksankolmattavuotias.
— Ettekö sitä ennen ollut milloinkaan itse ajatellut näyttelijäksi antautumista?