On sitovat, polkevat kotien kahleet, on orja, ken rikkoa niitä ei voi, kun vapaus kutsuvi taistelijoitaan, kun määränä nousevan päivän on koi.
Tuntemattomille merille.
Vettä, vettä kyntää haaksi, painui koti aaltoin taaksi, takana ja eessä merta — päättyneekö taival kerta?
Aallot purjettamme kantaa, etsii haaksi uutta rantaa, rantaa, mihin nousee kansa, vapaa, ylpee voimastansa.
Etsii purjeet uutta maata. Kahleissa ei koskaan saata nousta suku, suuri, napaa, joka vieroo isäin tapaa.
Vettä, vettä kyntää haaksi, painuu kaikki aaltoin taaksi, takana ja eessä merta, päättyneekö taival kerta?
1905.
Joutsen.
Ui joutsen vettä välkkyvää, ilona rannat raikui, soi kaislat päivän kullassa ja lintuin laulut kaikui, ui joutsen kaulaa kaartaen, loi katseen syviin vesiin ja näki linnun valkean soutavan sieltä esiin.
Se oli puhdas, loistava kuin talven puhtain hanki. Sukelsi joutsen syvyyteen, hän kuvansa ol' vanki, ui, velloi synkät pohjaveet, mut palas murhemiellä, ei löytänyt hän kultaansa vuolaitten vetten tiellä.