Cola di Rienzi, uneksija öinen, purppuratogainen, seppelepää, vaikka sa sorruit, sota-unes aina suurena sieluissa kimmeltää, nousit, tuhansille maalin sa annoit, ylväänä seppelepäätäsi kannoit. Tuhansia hallitsit, kaikki sun kuuli, kuljit kuin ilmojen kahleeton tuuli, nousit ja kruunasit itsesi kultaan, loistit ja sammuit purppurahan.
Tukholmassa helmik. 1905.
Attila.
Attila kulkee, Attila kulkee, kumajavi kaviot ja tärisevi tanner, karjuen hunnien laumat hyökkää kiitäen myrskynä seudusta seutuun, polkien, pirstoen, ruhjoen, raastoin, polttaen poroksi kaupungit, kirkot, sortaen tornit ja pylväät ja nirkot, nostaen, laskien tuliterä kalpaa, huuhdellen hurmeella kentät ja kummut, peittäen ruumiilla ruskeat nurmet ja tallaten peltojen viljan.
Attila kulkee, Attila kulkee, hurmeessa kahlovi korskuvat ratsut, raskaita huuruja taivaalle täyttää, vapisevi, vaappuvi verinen tanner, iskevi salamoina tuliterä kalvat, kaatuvi ihmiset kuin kulokorret, taipuvi nöyrinä pelkurijoukot. Ruhjottu, raastettu Europa ompi, ruhjottu kirkon ja kahleiden maa!
Terve, oi barbari, julma ja raaka, terve, terve sä tuliterä kalpa, kaada ja lakaise nyörien joukot, revi ja raatele luostarit, kirkot, pirsto kahleet ja kahleiden luojat, tallaa ahtahat siveyskaavat, kiveä päälle kiven ei jääköön! Terve, terve sä tuliterä kalpa, aikansa eläneet hautansa saavat, paranevi jällehen syvätkin haavat, väkevänä nousevi elämä taas!
Attila kulkee, Attila kulkee, karjuen hunnien laumat lentää, vapisevi, vaappuvi verinen tanner, nousevi, välkkyvi tuliterä kalvat, kortena ihmiset myrskyssä kaatuu, kuolevat, riutuvat vanhat pois.
Laulu äitini haudalla.
Sa nuorena sammuit, sa nuorena sammuit, sun kuolema keskeltä karkelon vei. Viel' leimusi poskillasi elämän ruusut, ja sydämesi velttona sykkinyt ei.
Sa nuorena sammuit, sa nuorena sammuit, sa hautaasi tanssit, et hoippunut, oi! Siks riemuiten, kiittäen kantele kaikuu, siks ylistäen lauluni sinulle soi.