Keväisen yön hienotunnelmainen hämärä hälveni. Pilvettömän taivaankannen auringon nousun puoleinen reuna valkeni yhä enemmän. Suuri järvenselkä siinsi peilityynenä; muutamin paikoin oli ulapalla vielä hauraita jäälauttoja. Peipposten ja muitten pikkulintujen liverrys raikui jo metsässä. Riemuiten otettiin vastaan alkava päivä. Kaikkialla tuntui vallitsevan sopusointuisuus ja rauha. "Paha maailma", "elämän taistelut", surut ja ristiriidat olivat olemattomia. —
Kallioisen saariryhmän korkean vaaran laelle pystyyn kuivuneen, harvaoksaisen petäjän ylimmässä huipussa nukkui vielä kanahaukka, seisten toisella jalallaan, pää siiven alle painettuna. Samassa puussa oli alempana toinenkin kanahaukka.
Vähän ennen auringon nousua haukat heräsivät, pöyhistelivät höyheniään, levittelivät siipiään ja katselivat ympärillään leviävää maisemaa. Siinä oli lähinnä joka puolelle viettävä havumetsäinen vaaranrinne, kauempana vehmaita lehtosaaria ja kaiken kehyksenä laaja selkävesi, rajoittuen kaukaisiin rantoihin. Muutamalla suunnalla ei näkynyt muuta kuin vihertävän veden ja sinisen taivaankannen epäselvä rajaviiva, joka autereen väreillessä näytti omituisesti katkeilevan ja yhdistyvän. Erään lahdekkeen pohjukassa oli talo viljelysmaineen. Muita ihmisasuntoja ei näkynyt. Virkku kalamies souti etäisen saaren luona. Airojen hankarautojen tahdikas vingunta kuului selvästi sieltä saakka.
Terävin katsein seurasivat haukat pienintäkin liikahdusta läheisyydessään ja kuulostivat tarkoin jokaista risahdusta. Näin ne kiinnittivät huomiota pienimpiä yksityiskohtia myöten kaikkeen havaittavissa olevaan, jolla saattoi olla merkitystä saalistamisen tai turvallisuuden kannalta.
Auringon ensi säteitten kullatessa puitten latvoja vaaran huipulla levitti koiraskanahaukka suuret siipensä, lähtien levollisesti lentää leyhyttelemään. Saarien välisten salmien tienoilla rupesi se verkalleen kiertelemään liikkumattomin, levitetyin siivin. Peipposet, västäräkit ja muut pikkulinnut huomasivat haukan ja keräytyivät sen ympärille liitelemään ja vitisemään, siten muka häätääkseen vihollisen seudulta. Samaan hätään tuli variskin pesästään rantapetäjästä, katsoen olevansa velvollinen puolestaan ottamaan osaa karkoittamiseen, lentää suhautellen kiivaasti puolelta ja toiselta niin läheltä haukkaa, että melkein kosketti sitä, samalla kaiken aikaa vaakkuen minkä jaksoi. Varis ja pikkulinnut uskalsivat olla näin rohkeita tietäessään kanahaukan vain harvoin viitsivän kajota heihin, se kun sai parempaakin syötävää. Eikä haukka välittänyt vähääkään ympärillään hälisevistä linnuista, se tarkasteli vain levollisesti allansa olevaa seutua.
Rantakiveltä pyrähti sorsa lentämään, koettaen siten paeta haukkaa. Siivet supussa pudottautui haukka nopeasti kuin salama sorsan jälkeen, liiti silmänräpäyksen ajan uhrinsa alapuolella ja keikahti sitten ylöspäin, iskien terävät kyntensä sorsan vatsaan. Kuului hätäistä rääkymistä, höyhentukko pölähti ilmaan ja vähällä olivat molemmat taistelijat pudota järveen. Pian selviytyi kuitenkin haukka kunnollisesti siivilleen, kynsissään räpistelevä sorsa, ja lensi lähimmälle rannalle kannon nenään tyytyväisenä syömään saalistaan. Saaliinsa päällä seisten repi haukka sorsan pala palalta kappaleiksi, nieleksien niin suuria lihakimpaleita, että ne toisinaan juuttuivat kurkkuun ja suljahtivat alas vasta aikamoisen kakistelun ja kuikistelun perästä. Verenhajun vainunnut kärppä juosta hipsutteli rantakivikolla ja pysähtyi katsomaan haukkaa, joka huomatessaan kärpän pyörähti selin siihen ja laski siipensä riippumaan puoleksi levälleen, siten muka suojellakseen saalistaan. Vähän ajan kuluttua oli sorsasta jäljellä vain luut, pää ja höyhenet.
Haukka lensi takaisin "rakkaan puolisonsa" luo vaaran laelle, asettuen entiselle paikalleen kelon latvaan. Naarashaukkakin oli saanut syötävää; se reposteli ahkerasti metsäkanaa mättäällä niin että ruskeat höyhenet pölähtelivät uhrista. Koirashaukka katseli mielihyvin "elämänsulostuttajansa" aterioimista… Mutta sitten koirashaukka lennähti ilmaan, paiskautui nopeasti alaspäin ja tarttuen kynsillään kelon kuivaan oksaan rusautti sen poikki painollaan ja vauhtinsa voimalla. Sitten se oksa kynsissään lensi läheisen ison, tuuhean kuusen latvapuolelle ja asetti oksansa siellä olevan puolivalmiin pesän reunalle. Nämä nuoret, tänä keväänä avioituneet linnut rakensivat pesäänsä, niillä kun ei ollut valmiina entistä, kuten vanhemmalla kanahaukkaparilla. Lopetettuaan syöntinsä taittoi naarashaukkakin kuivan oksan ja vei sen pesään. Sitten ryhtyivät molemmat haukat ahkerasti katkomaan kuivia oksia kelosta ja muistakin puista. Maassa oli runsaasti risuja, mutta haukat eivät ottaneet niitä, sillä kanahaukka, kuten pesän rakennushommissa olevat haukat yleensä, eivät mielellään laskeudu maahan; koukkukyntisen on näet siinä vaikea kävellä, ja tasaiselta lähtiessä lentoon sattuvat haukan pitkät siivet maahan, saamatta aluksi tarpeeksi paljon ilmaa alleen. Tämän takia haukat syövät saaliinsa mieluimmin vähän korkeammalla paikalla, kuten kivellä, kannolla, mättäällä tai kaatuneen puun rungolla, joskus myös niittyladon katon harjalla tai kuivuneen puun oksalla. Sitäpaitsi on ylemmältä paikalta parempi näköala kuin maasta: sekä uhkaavan vaaran, että uuden saaliin huomaa helposti.
Muutaman päivän kuluttua tuli pesä valmiiksi. Se oli oksantyville rungon viereen tehty laaja risurottelo. Sen keskellä oli syvennystä vain sen verran, että toukokuun puolivälissä siihen ilmestyneet munat eivät vierähtäneet maahan tuulen huojutellessa pesäkuusta, naarashaukan ollessa poissa pesästä. Harvemmin haukka olikin nyt metsästämässä saadakseen syötävää. Se ei välittänyt omasta hyvästään. Se laihtui paljon, mutta siitä huolimatta se melkein alinomaa hautoi muniaan, — kunnes vihdoin kesäkuun alkupuolella munista kuoriutui, vuorokauden väliajoin, kolme pientä poikasta.
Samoihin aikoihin sai poikasensa myöskin hippiäinen, Suomen pienin lintu, joka oli tehnyt pesänsä — kanahaukan pesäoksan nenään, katsoen sen siinä olevan parhaassa turvassa; muuten hippiäinen aina tekeekin pesänsä kuusen lehvään. Sitäpaitsi kääpiölintu kyllä tiesi, että niin suuri ja mahtava eläjä kuin kanahaukka ei viitsi tehdä pahaa vähäiselle, perhosen tavoin heinänkorsissa ja kukissa räpistelevälle Pohjolan kolibrille. Monesti muutkin pikkulinnut laittavat pesänsä kana- tai hiirihaukan, kalasääsken, vieläpä ilmojen hallitsijan, kotkankin pesän välittömään läheisyyteen.
Kolme nyrkinkokoista, vaaleanharmaauntuvaista kanahaukanpoikasta, kaikki erisuuruisia, seisoi pesän laidalla, alinomaa ikävystyneesti piiskuttaen ja katsellen kuin kummastellen joka puolella leviävää avaraa maailmaa. Tutkivasti tarkastelivat ne ohi kiitäviä pikkulintuja, puitten oksain heiluntaa ja auringon valon kimaltelua järvenselällä.