Jonkun ajan kuluttua se söi lahjakärpäsen. Näin niukkana kärpäsensaantiaikana olisi anteeksiantamatonta tuhlausta jättää lihava ja mehevä kärpänen kuivettumaan verkkoon. Eihän lahja ollut sen takia pilalla, että sen sattui tuomaan naurettava kosija…
Mutta kun hämähäkkineito nyt makean lahjakärpäsen syötyään tarkemmin ajatteli äskeistä kosijaa, rupesi siitä tuntumaan siltä kuin tuo hämähäkkiherra ei olisi ollutkaan kaikkein halveksittavimpia kosijoita. Sehän oli oikeastaan jotenkin siro nuorukainen, arka ja kokematon tosin kaikesta päättäen, mutta eihän se ole pahin vika tässä maailmassa. Ja sillähän oli sentään ihmeen siistin näköinen musta puku. Sehän se miehen juhlistaa.
Hämähäkkiherran "puvusta" puuttui vain kiiltävät napit. Ne olisivat hämähäkkineitoon ehdottomasti tehonneet. Se olisi tuntenut vieläkin voimakkaammin heräävän "rakkauden" sulon.
Tuo oikullinen Syöjätär oli näet nyt sellaisella "päällä." Oikullisuuden ohella taisi se lahjakin sentään osaltaan vaikuttaa hämähäkkineidon mielenmuutokseen. Syöjättärelläkin oli pienet naiselliset heikkoutensa…
Lieneekö katajan oksalla kyyröttävä hämähäkkiherra huomannut lahjansa kuitenkin vihdoin kelpaavan, vai mikä lienee saanut sen laskeutumaan jälleen verkolle ja lähestymään "rakastettuaan", ja nyt paljon rohkeammin kuin äsken, ikäänkuin jo edeltäpäin varmana menestyksestään. Nyt ei hämähäkkineito yrittänytkään ottaa kiinni ja syödä hämähäkkiherraa, vaan meni verkalleen sen luo ja silitti hellästi sen selkää jalkakammoillaan. Se merkitsi sitä, että Syöjätär otti hämähäkkiherran miehekseen. Tämä oli niin rajattoman onnellinen eikä enää pelännytkään Syöjätärtä. Se uskalsi jo ruveta syömään illallisekseen samaa kärpästä "rouvansa" kanssa. Hämähäkkiherra olisi mielellään syönyt enemmänkin, mutta hämähäkkirouva ei antanut hänelle enää mitään, vaan söi itse kaikki verkkoon tarttuneet kärpäset. Eikä hämähäkkiherra voinut muuta kuin vesissäsuin katsella syrjästä.
Sitten onnellinen aviopari laskeutui maahan ja meni haon rakoon nukkumaan… Olikin jo puoliyö.
Seuraavana aamuna auringon ollessa jo korkealla hämähäkkirouva kömpi unisena halkeamasta haolle ja oikoi jalkojaan. Kohta tuli hämähäkkiherrakin, mutta tuskin oli se päässyt näkyviin kun rouva ryntäsi raivoisasti puolisonsa kimppuun ja söi sen — näyttäen sen jälkeen erittäin tyytyväiseltä ja levolliselta.
Sellainen on hämähäkkirouvien tapa. Hääyönsä jälkeisenä aamuna syövät ne miehensä. "Hiukan" kummallisilta nuo tavat tosin ihmisistä tuntuvat, mutta jos hämähäkit tietäisivät ihmisten tavoista, lhmetteleisivät ne yhtä paljon.
* * * * *
Syöjätär eleli taas yksinään ja pyydysteli kärpäsiä. Kävi kosijoitakin, mutta kaikki kosijat jotka eivät kyllin nopeasti kerinneet juosta pakoon, joutuivat Syöjättären suuhun. Hämähäkki oli entistäkin ärtyisämpi. Se ei tiennyt itsekään syytä siihen.