Sen jälkeen ammuttiin useita laukauksia, mutta kun välimatka oli pitkä, pöläyttelivät luodit vain lunta sen vierestä.
Poika kömpi ihmeissään hangesta, jääden katsomaan kuin lumottuna jo etäällä suota pitkin pakenevaa karhua, joka eteni verrattain joutuisasti: tasajalkapotkaisuin laukkasi se paksussa lumessa.
Ensimmäisen laukauksen ampunut mies riisui kiireesti turkin, takin ja liivitkin yltään, latasi pyssynsä, heitti sen selkäänsä ja ponnistautui hiihtämään karhun jälkeen.
Pakolaisella oli hyvä ennakkomatka; sitä ei enää näkynytkään. Jäljet, joihin oli tipahdellut verta, johtivat suolta kuusikkoon ja sieltä jyrkkää rinnettä alas lammen jäälle. Suksimies painautui perässä. Lammen rannalle jouduttuaan näki hän mielipahakseen karhun juuri pääsevän jo toiselle rannalle ja katoavan metsään. Niin iso ja kömpelön näköinen eläin kuin karhu onkin, juoksee se kuitenkin hämmästyttävän nopeasti. Nyt sen kulkua tosin hidasti paljon upottava, pehmeä lumi, joten hiihtäjä olisi piankin päässyt ampumamatkan päähän siitä, jollei lammen jäällä olisi ollut hyyhmää, joka jäädytti suksien pohjat. Niitä puukolla puhtaiksi raaputtaessa meni monta minuuttia hukkaan. Se suututti miestä. Useita "sarvipäitä" tuli siinä sanotuksi.
Selvittyään taas taipaleelle, sai mies ponnistella lujasti pitkän aikaa ennen kuin sai karhun näkyviinsä: pienenpuoleisen nevan takana vuovautui karhu ylös erästä jyrkkää mäentörmää. Löyhässä lumessa eivät sen jalat oikein tehneet tehtäväänsä, vaan toisinaan soljahti vaeltaja parikin pituuttaan alaspäin. Aina se kuitenkin yhä uudestaan ryntäsi eteenpäin sitä itsepintaisemmin ja pääsikin vihdoin mäen päälle. Hiihtäjää ei rinne hidastanut niin paljon, hän kun otti sukset käteensä ja kapusi karhun tekemää polkua pitkin. Alamäessä taas oli suksikyyti paljon joutuisampaa kuin karhun kulku.
Mäen takana aukeni suuri, melkein puuton suo, jossa karhu mennä kunttasi noin parin sadan metrin päässä takaa-ajajastaan.
Mies kiristi vauhtiaan. Suolla oli lumi kantavampaa kuin metsässä. Se helpotti ja joudutti paljon kulkua. Miehen ja karhun välimatka rupesi lyhenemään joutuisasti. Nyt oli mies jo varma voitostaan. Se antoi hänelle yhä enemmän intoa ja voimaa.
Karhukin huomasi toden olevan kysymyksessä. Se laukkasi minkä kerkesi, suu auki läähättäen, kieli pitkällä riippuen ja alinomaa hätäisesti taakseen vilkuillen. Sitä kiukustutti se, että sen piti vasten tahtoaan kulkea näin kovasti ja että se ei päässyt eroon ahdistajastaan. Sen teki mieli kääntyä vastarintaan, mutta muistaen nuo äskeiset peloittavat pamahdukset ja kivun lavassaan, ei se uskaltanut sitä tehdä.
Vihollinen läheni nopeasti ja varmasti. Hädissään alkoi karhu raahuilla noustakseen pakoon erääseen pystyyn kuivuneeseen kuuseen, mutta aina kun se tarttui oksiin, katkesivat ne ja se romahti alas. Ei auttanut muu kuin lähteä uudestaan eteenpäin. Mutta nyt oli ahdistaja jo jotenkin lähellä. Pamahti… luoti lävisti karhun takajalan, mutta ei rikkonut luuta. Karhu karjaisi kivusta. Se huomasi pakoon pääsyn mahdottomaksi.
Haavoitettuna ja ahdinkotilaan saatettuna on kontio peloittava vastustaja. Kun ei enää pakoonkaan pääse, syöksyy se kohti vihollistaan.