Pienet, vilkkaat tiaiset, hömötiaiset, töyhtötiaiset, talitiaiset ja näöltään harakkaa pienoiskoossa muistuttavat pyrstötiaiset, ovat kaikki tapansa mukaan sekaisin samassa parvessa jo aikoja sitten olleet liikkeellä. Tiristen ja sirkuttaen hyppelevät ne kuusten alaoksilla, riippuvatpa myös kynsistään selkä maahan päin einettään etsiessään. Vähitellen, puu puulta siirtyy parvi läheiselle nevalle päin, häipyen sinne.
Aina ahkerasti liikehtivä kirjava tikkakin on hereillä takomassa terävällä nokallaan pystyyn kuivuneen hongan kylkeä, etsien toukkia ja hyönteisiä. Se kiertää ruuvimaisesti puun runkoa tasapäiseksi taittuneeseen latvaan, josta lennähtää tiuskaisten toisen kelon kupeeseen.
Jänöjussi, jäkkäniska, töpihäntä, vietettyään tyytyväisenä yön palohalmeen ruislaihoa syöden, puikkii pitkin nokisista puista tehdyn aidan vartta, työntäytyy viimein ahtaasta raosta, loikkaa yli jäätyneen vesilätäkön ja kapsahtaa kahdelle käpälälle kuulostamaan… pamahdus ja savun pelmahdus lähellä koivukossa, kuloheinät katkeilevat jäniksen ympärillä. Pupuparka pykertyy maahan, jääden siihen hiukan viputtaen toista takajalkaansa. Suusta tippuu tummanpunaista verta kellastuneelle koivunlehdelle.
Laukauksen kaiku kiirii kauas seesteisessä ilmassa ympäri hiljaisen, rauhallisen salon. Säikähtyneenä humahtaa teeriparvi siivilleen ahonlaitakoivusta, lentää havistaen peräkorpeen. Orava pudottaa peloissaan kävyn käpälistään, livistää kuusen korkeimpaan kerkkään, kääriytyen siihen pieneksi harmaaksi mytyksi. Metsokin rumahtaa lentoon, kohoten ison hongan tukevalle oksalle puun maltoon.
Nevalta päin kuuluu askeleiden rapse. Varovainen metso kiertää puunrungon toisella puolella olevalle oksantyvelle.
Pian loittonevat askeleet kuulumattomiin. Metso lentää muurahaispesään "kylpemään" ja orava hyppää läheiseen runsaampikäpyiseen kuuseen.
Salon rauhaa ei enää mikään häiritse.
Auringon ensi säteet kultaavat kalliolla, nevan takana kasvavien koivujen latvoja. Loppumaton latvameri lainehtii raikkaassa tuulessa.
Metsän aamuinen taika on hävinnyt.