Mutta vaikka susi nytkin loikkasi pakoon samalla hetkellä kuin mies tempasi pyssyn, ei se kerinnyt kovinkaan kauas ennenkuin sai kylkeensä haulipanoksen ja heti myös toisen etulavoilleen. Susi kaatui, ärähti kiukkuisasti, koetti kohota seisomaan, mutta jalat eivät oikein kannattaneet. Sudesta tuntui niinkuin ne eivät olisi tavanneet tukea lumesta, vaan olisivat haparoineet tyhjyydessä. Ponnistaen viimeiset voimansa se vieläkin yritti nousta, mutta ei enää päässyt… Muutamia kertoja peto vielä pyöräytteli lyhyehköä häntäänsä, katsoen keltaisilla silmillään jäykästi ja avuttomasti, kuin soimaten surmaajaansa. Sitten karva silisi ja takajalat suoristuivat.
Silloin vasta suuri susi, joka aina oli nähty tämän toisen toverina, katsoi otollisimman hetken tulleen syöksähtää katajaryteikön sisästä aivan Kustin vierestä ja kadota metsään ennenkuin mies ennättäisi ampua.
Kesken jäi Kustilta ketun kiertäminen. Toimitettuaan tyytyväisenä kuolleen suden kotiin, lähti hän erään miehen kanssa jälkiä seuraten hiihtämällä ajamaan takaa vainajan toveria, suurta sutta.
Miehet hiihtivät sitkeästi pedon jälestä, mutta ilta tuli, eivätkä he edes nähneetkään ajettavaansa, sillä se tiesi olla varuillaan ja pysytteli pitkän matkaa edellä vainoojistaan, joiden oli vihdoin yövyttävä muutamaan torppaan. Silloin susikin pysähtyi lepäämään. Sen oli kova nälkä; se ei ollut pariin päivään saanut mitään syötävää. Tämä lisäsi väsymystä; juoksemisesta ei se vielä ollut kovinkaan rasittunut. Jos hukka olisi saanut vähän syötävää, olisi se jaksanut juosta lepäämättä koko yön ja siten jättää vainoojansa niin paljon jälkeensä, että nämä olisivat pian toivottomina heittäneet sikseen takaa-ajon, mutta kun ei saanut mitään suuhun pantavaa, täytyi tyytyä viettämään yö kaatuneen kuusen latvuksen alla, uskaltamatta nukahtaa hetkeksikään, saattoivathan ajajat milloin tahansa tulla. Aamun sarastaessa oli lähdettävä taas eteenpäin, sillä susi tunsi kaukovaistollaan vainolaistensa lähestyvän. Ne saapuivatkin kohta suden makuukselle ja painautuivat kiireesti edelleen. Kevättalven kovakuorisella hangella, jossa oli vain sen verran vitiä, että suden jäljet hyvin näkyivät, liukui suksi mainiosti. Keskipäivälläkään ei aurinko kyennyt vielä lämmittämään lunta niin paljon, että suksikeli olisi pilautunut. Mutta kyllä se miehistä hien irtautti.
Susi kierteli metsissä, kyliä ja aukeita maita vältellen. Metsissä oli turvallisinta. Toisinaan juoksi se jonkun matkaa tietä pitkin, mutta poikkesi pian taas metsään. Sitkeästi seurasivat miehet jäljessä. He pistäytyivät vain kerran mökkiin hetkeksi haukkaamaan päivällistään.
Ilta hämärtyi. Ajoa jatkui yhä. Sudella oli hiukaiseva nälkä. Kulku hidastui sen takia. Toisinaan piti pysähtyä hetkeksi levähtämään. Hämärän tultua uskalsi susi kulkea kylien kautta. Se toivoi asutuilta seuduilta saavansa paremmin jotain syötävää. Ja onni suosikin sitä nyt. Erään mökin pihasta hyökkäsi näet pieni piski kauas pellolle haukkua räkyttämään sutta, jota se luuli isoksi koiraksi. Suden lähestyessä peräytyi rakki pihaan päin, mutta kun peto ahdisti ja oli jo hyvin lähellä, tuli koiralle hätä ja se rupesi pakkautumaan riihen kivijalan reiästä sillan alle pakoon, mutta reikä oli ahdas ja susi sai saaliinsa kiinni. Koira päästi hirveän huudon, pihasta lähti riihelle päin juoksemaan mies seiväs kädessään, mutta susi nujersi nopeasti koiran hengettömäksi ja juoksi rantatietä pitkin alas jäälle, pitäen koiraa hampaillaan sen pääpuolesta, muun ruumiin retkottaessa hukan niskoilla. Kantamuksesta huolimatta nousivat nyt hukan jalat entistä keveämmin, — olihan tiedossa kunnollisen aterian saanti. Se tieto tuntui antavan voimia.
Korkeitten kalliorantojen välistä avautui kapea Laatokan lahti silmänkantamattomaksi jäälakeudeksi. Susi ohjasi kulkunsa suurinta aukeata kohti. Se aavisti, että sinne eivät takaa-ajajat uskalla lähteä ja siellä saa rauhassa syödä saaliinsa ja sitten jatkaa matkaansa kaukaiselle vastaiselle rannalle, takaisin avaroille aroille, synnyinseuduille. — — —
Erä-Kusti oli tyytyväinen, kun sai ammutuksi edes pienemmän suden. Saihan siitä arvokkaan taljan ja valtiolta sata markkaa tapporahaa. Kunnia ei myöskään ollut vähäinen.
Useina päivinä kävi Kustin mökillä suuret joukot suden katsojia, sekä nuoria että vanhoja, miehiä ja naisia.
Mutta Paksu-Hellu ei uskaltanut pariin viikkoon liikkua sillä puolella kylää, jossa Erä-Kustin mökki sijaitsi.