Nyt minä kauhulla näen tuon entisen jumaloimani koko alastomuudessaan. Nyt minä sen alasti näen, sillä minä olen sen alasti riisunut. Ja minua puistattaa syvä inho, sillä nyt minä vasta nuo hämmästyttävät haavat ja mätäpaiseet näen, joita rakastettuni ruumis ylt'yteensä täytenä on.
Ja tuon inhoittavan näyn keralla, tulee mieleeni loppumaton katkerain muistojen sarja, joissa minä nyt ymmärrän hänen, tuon vihittyni, pää-osaa näytelleen.
Ja minun vihani nousee ja inhoni kasvaa ja aivoissani varmistuu ajatus: minä tahdon hänestä vapaaksi päästä!
Mutta minulla on valittavana vain yksi ainoa keino ja se on: että minä myrkytän hänet. Ja sen minä vannon tekeväni, niin totta kuin minä jo myrkyn häntä varten varannut olen!
Tässä pidätti ystäväni sanatulvaansa ja oli hetken vaiti. Minä käytin tilaisuutta hyväkseni ja lausuin epäilykseni hänen henkisestä terveydestään, sekä kehoitin häntä rauhoittumaan. Sillä minä olin hänen puhuessaan tullut aivan varmasti vakuutetuksi siitä, että hän on tullut mielenvikaiseksi. Mutta puheelleni huomiotaan lainaamatta jatkoi ystäväni:
— Ja sen myrkyn nimi on ahkeruus.
Mutta sen nimi, johon minä vihitty olen, ja jonka minä ahkeruudella myrkyttää päättänyt olen, ja jota minä jumaloiden rakastanut olen, sen kiusaajan nimi on: laiskuus; ja sen minä myrkyttää tahdon.
Minun pelkoni haihtui ja ymmärsin ystäväni.
Perintö.
Neiti X kertoi: